sunnuntai 11. lokakuuta 2009

Ongelmainen valas valittaa - vol. 1089

Neuvolassa käyminen ottaa voimilleni. Raskauden alkuvaiheessa käyntejä oli harvakseltaan ja sain ymmärtää heti alkumetreillä, että ne tulisivat keskittymään hyvin vahvasti eri arvojen mittaamiseen, ei tulevan äidin kohtaamiseen. Pahinta on kuitenkin painon seuranta: puntarin lukema oli eka neuvolakäynnillä jotakin niin järkyttävää, että se saman tien ponnautti pintaan vanhan syömishäiriön ja alkoi tehdä raivostuttavaa nakertavaa työtä minussa. Koko raskausaika on ollut itseinhon ja itsehyväksynnän energiaa vievää vuoropuhelua. Painostani ei ole huomautettu neuvolassa kertaakaan, eikä se itse asiassa ole raskauden edetessä noussut kuin hyvin maltillisesti. Osa painokertymästä kun on reippaan turvotuksen ansiota ja siitäkään huolimatta painoa ei ole tullut paljoa - tosin turvotus alkoi heti hedelmöityksestä ja se on sen jälkeen pysynyt tasaisena vaihdellen muutamia kiloja edestakaisin - toisina päivinä olen siis tosi turvoksissa ja toisina päivinä "vain" turvoksissa. Syyt ja selittelyt eivät juuri kuitenkaan auta: olen omasta mielestäni epäonnistunut raskaudessani, koska olen liian painava - samapa se, mistä paino koostuu. Olen alun alkaenkin - turvotuksesta ja raskaudesta huolimatta - ollut ylipainoinen ja se fakta on elämässäni jotakin sellaista, jota en kykene mitenkään hyväksymään.

Neuvolaan meneminen aiheuttaa joka kerta mieletöntä stressiä, josta olen kyllä avoimesti siellä puhunut. Tämä stressi sitten johti lopulta siihen, että verenpaineeni alkoivat piiputtaa punaisella - satun kaiken kukkuraksi olemaan kamala verenpainemittauksen jännittäjä. Raskausmyrkytystä epäiltiin jossakin vaiheessa, kun virtsanäytteestä löytyi hippunen proteiinia ja paino oli turvotuksen vuoksi kohollaan, mutta Kätilöopistoreissun tarkistusten kautta todettiin, että kaikki näyttäisi olevan suht kunnossa. Toki jouduin välittömästi seurantaan ja mittaamaan paineita kotona. Kotimittauksissa verenpaineet ovat olleet täysin normaalit ja proteiinikin on pysynyt näytteistä poissa. Jäljellä on vain vittumainen turvotus, jota tälläkin hetkellä on ennätysmäärä. Ei tunnu laskevan, vaikka tekisin mitä. Neuvolassakin joudun juoksemaan kaksi kertaa viikossa varmuuden varalta ja se, jos mikä, aiheuttaa lisästressiä. En vain kertakaikkisesti pysty hyväksymään painoani. Se on taas kaksi kiloa enemmän kuin perjantaina ja tiedän järjellä sen johtuvan nesteestä, mutta se ei auta. Se ahdistaa silti. Ja huomenna on taas neuvola, eli tiedossa stressiä stressin perään.

En oikein tarkalleen osaa sanoa, miksi raskaana ollessa naiselle tulee hirvittävän paljon paineita. Omaa raskauttaan - oireita, vatsan kokoa, painon kertymistä jne. - tulee vertailtua mielessä kanssasisarien vastaaviin ja koettua jatkuvaa huonommuutta. Ehkä asiaa edesauttaa se, että raskautta kommentoidaan aika siekailematta.

Sinulle ei juuri ole kertynyt/on kertynyt painoa raskausaikana.
Kuinka paljon sinulle on kertynyt painoa?
Oletko voinut hyvin? Minun tuttavallani ei ollut MITÄÄN vaivoja KOKO raskausaikana!
Ei MINULLA vaan ollut noin paljoa turvotusta!
Oletko muistanut liikkua? Liikuntahan tekee hyvää!
Vatsasi on liian pieni/liian suuri viikkoihin nähden.
Voi voi, sitä ollaan aika muodokkaana!

Ja kommentoinnin lisäksi kaikissa raskautta esittelevissä infolehtisissä ja kirjoissa kuvissa olevat raskaana olevat naiset ovat normaalipainoisia tai pikemminkin erittäin hoikkia, joiden vatsat ovat pinkeän pyöreän täydellisiä ja joilla ei ole raskausarpia, turvotuksia tai kolotuksia. Mihin tällä pyritään? Toki vaivoista kerrotaan avoimesti, mutta niitä ei esitellä. Se on hiukan kuin verenpainemittarin pakkausselosteessa olevat kuvat mittarista: esimerkkilukemat ovat aina normaaleja, vaikka voisi olettaa, että verenpainemittarin kotiin ostavalla ihmisellä todennäköisesti on arvoissa jotakin vikaa, jonka vuoksi voisi olla mukavampi nähdä esitteessäkin jokin muu kuin täydellinen arvo. Kuvat kertonevat sen, mihin tulisi pyrkiä, mutta raskaudessa se ei aina ole mitenkään mahdollista. Asioihin voi vaikuttaa hyvin vähän tai ei juuri ollenkaan. Kaikki painokertymä ei suinkaan välttämättä ole järkyttävän syöpöttelyn syytä, niin kuin suurin osa kuvittelee. Toisille voi tulla paljokin painoa nesteiden vuoksi. Raskauden takia pyöristynyttä paheksutaan ja pidetään lähtökohtaisesti huonona ja laiskana, repsahtaneena ihmisenä. Kuinka monen naisen olen kuullutkaan sanovan, että "minä en ainakaan raskausaikana aio lihoa!". Koko raskausaika tuntuu välillä suoritteelta, jota eivät neuvolan mittaamiseen keskittyneet tapaamiset todellakaan helpota.

Kuin kruunaamaan tätä paineella kyllästettyä odotusaikaa neuvolasta saatu raskausaikaan, synnytykseen ja vauvan hoitoon keskittyvä dvd oli aivan käsittämättömän kamala. Esimerkkiperheiksi oli valittu suomenruotsalainen erittäin hyvin toimeentuleva ja kliinisen täydellinen kolmikymppinen pariskunta, suomalainen kolmikymppinen hyvin toimeentuleva pariskunta ja yksi täydellisen onnellinen yksinhuoltajaäiti, jonka yksinhuoltajuutta ei tosin käsitelty mitenkään koko dvd:n aikana. Kaikki esimerkkivanhemmat olivat normaalipainoisia, suhteellisen hyvännäköisiä ja erittäin normaalin oloisia. Ongelmiin viitattiin, mutta lähinnä huumorilla höystettynä. Dvd tuntui ihan kamalalta herjalta koko lapsen saamisesta. Kaikki eivät ole hyvin toimeentulevia, kaikilla ei ole parisuhdetta - tai se ainakaan ole heteroparisuhde - ja kaikilla nyt vaan ei ole kaikkea muutenkaan. Missä realismi? Kaiken kukkuraksi raskausaikaa, synnytystä ja vauvan hoitoa kuvattiin vielä fiktiivisen tarinan avulla, jossa päähenkilöinä olivat - yllätysyllätys - kolmikymppinen hyvin toimeentuleva pariskunta, joilla oli täydellisen kaunis koti kuin suoraan sisustuslehdestä. Vaimo oli kaunotar, mies ihan mukiinmenevä, mutta molemmat hoikkia ja terveitä täydellisyyden perikuvia. Voi kiesus. Yritä siinä sitten samaistua. Olemmehan mekin kolmikymppisiä, ihan hyvin toimeentulevia (vaikka yhteistuloillamme ei Karibian lämpöön kerran vuoteen matkatakaan) ja meillä on kaunis koti. Silti samaistumispinta-ala jäi kapeaksi. Koen itseni vähimmässä määrin täydelliseksi, itse asiassa koen itseni epäonnistuneeksi läskipalloksi, joka joutui sairauslomallekin ennen aikojaan töistä (totta, olen ollut viimeiset kolme viikkoa kipeytyneen selän takia kotona ja töihin en tule siis enää palaamaan ennen äitiyslomani alkua), joka ei pysty iloitsemaan edes raskausajastaan. Itse asiassa vihaan koko raskautta. Ainoa lohtu on pian syntyvä lapsi, jonka vuoksi koko tämä älyttömyys on perusteltavissa. Onneksi saan lapsen kaiken tämän kärsimyksen jälkeen! Onneksi palkinto on niin suuri! Mietin vain dvd:tä katsellessani niitä kaikkia tuhansia suomalaisia odottavia äitejä ja isiä, joiden tilanne on meidän tilannetta hurjasti huonompi: työttömyys, mielenterveys- ja/tai päihdeongelmaiset, yksinhuoltajat, nuoret jne. Minun ongelmani ovat hyvin vahvasti päänsisäisiä, mutta on paljon odottavia, joiden ongelmat ulottuvat paljon laajemmalle. Missä heille samaistumispinta-alaa, jos sitä en löydä minäkään, vaikka löyhästi kohderyhmään kuulunkin.

Kuluisipa aika nopeaan, että voisin synnyttää tämän lapsen ja aloittaa laihduttamisen. Tiedän, että tärkeintä olisi käsitellä itseinhoa, mutta minä huomaan päivät pääksytysteni haaveilevani ainoastaan laihduttamisen vapauttavasta voimasta. Suloisen itsepetoksen ja pakoilun makua, sanoo valittava valas.