Tänään ripotteli jo aamusta. Minä avaan sateenvarjon herkästi, vaikka muut viipottavat tukat liiskana. Liiskantuneita lehtiä pitkin asfalttia, klähmää jota ei olla siivottu. Puissa se sama heiluu hehkeänä ja keveän kirkkaana liputuksena.
Bussit menivät yksi toisensa jälkeen juuri edestäni. Kun sitten viimein astuin yhteen, levitin maskaraa ripsiini. En ehtinyt kotona kaikkea, tuli kiire ja siitä sitten bussien perässä juoksu, monipolvinen matkanteko.
Maisema on tällainen lokakuussa, joka vuosi. Kunpa joskus puhuisin vähemmän, ajattelisin vähemmän, tekisin vähemmän. Kunpa joskus osaisin varoa paremmin. Varoisin kunnolla. Kunpa osaisin lukea merkkejä paremmin. Kunpa näkisin selvemmin. Kunpa tuntisin pienesti. Kunpa vähät välittäisin.
Huomenna ehdin bussiin ajallaan, maskara silmissäni jo, ja aloitan sitten siitä. Kerään luuni ja vahvistun.
