Liiskana

Tänään ripotteli jo aamusta. Minä avaan sateenvarjon herkästi, vaikka muut viipottavat tukat liiskana. Liiskantuneita lehtiä pitkin asfalttia, klähmää jota ei olla siivottu. Puissa se sama heiluu hehkeänä ja keveän kirkkaana liputuksena.

Bussit menivät yksi toisensa jälkeen juuri edestäni. Kun sitten viimein astuin yhteen, levitin maskaraa ripsiini. En ehtinyt kotona kaikkea, tuli kiire ja siitä sitten bussien perässä juoksu, monipolvinen matkanteko.

Maisema on tällainen lokakuussa, joka vuosi. Kunpa joskus puhuisin vähemmän, ajattelisin vähemmän, tekisin vähemmän. Kunpa joskus osaisin varoa paremmin. Varoisin kunnolla. Kunpa osaisin lukea merkkejä paremmin. Kunpa näkisin selvemmin. Kunpa tuntisin pienesti. Kunpa vähät välittäisin.

Huomenna ehdin bussiin ajallaan, maskara silmissäni jo, ja aloitan sitten siitä. Kerään luuni ja vahvistun.

Syksyllä kerran

Lapsi potki tatteja puistossa ja sanoi "ällöttävää". Katsoin maassa kellallaan olevaa sientä kuin en olisi ikinä ennen sientä nähnytkään, uusin silmin. Nahkea lakin pinta, haitarin palkeet lakin kääntöpuolella. Mato oli tehnyt haitariin mustia juovia. "Madon koti", sanoin ja mietin samalla, miten tuollainen röpelövarsinen ja mullalta tuoksuva omituisuus esittäytyy lastenkirjojen kuvituksessa suloisena asumuksena. Ällöttävä se sieni oli minustakin, erikoinen ja vähiten houkutteleva äkkiseltään siinä ympäristössä. Ällöttäviä etsittiin koivujen juurilta lisää. "Tämä on muuten koivu, tällainen valkoinen mustilla raidoilla." Lapsi paukutti kepillä runkoa, toisti siinä rummuttaessa, että "koivu".

Selitin lapselle, miten lehdet kellastuvat ja punertuvat syksyllä. "Anna se lehti mulle." Nappasin punaisen vaahterasta, ojensin ja pian se oli jo hukkunut kädestä. Lapsi tipautti itsensä polvilleen ja siitä sitten selälleen. Tuijotti hiljaa pilviä, puita ja sanoi, että "heiluu". Kysyin, että tarkoitatko, että tuulee? "Joo."

Satoi vähän. Menimme ensimmäisen kerran bussiin etuovesta kävellen. Lasta väsytti ja minuakin. Painoin suukon päälaelle ja hän minun käsivarteen. Äiti ja poika.

Onnellinen juuri nyt

Yössä, 

joka peittää minut

sysimustaan toivottomuuteen,

kiitän kaikkia mahdollisia jumalia

lannistumattomasta sielustani.

Olosuhteiden julmassa otteessa

en ole kavahtanut,

tai huutanut ääneen.

Kohtalon iskujen alla

on pääni verinen,

mutta edelleen pystyssä.

Vihan ja kyynelten tuolla puolen

häilyy vain kauhea varjo.

Ja silti,

vuosien uhka näkee minut,

nyt ja aina,

pelottomana.

Oli portti kuinka kapea tahansa,

rangaistusten lista kuinka pitkä tahansa,

olen oman kohtaloni herra,

olen oman sieluni kapteeni.

Elokuvasta "Invictus - voittamaton"

Lomalla

Lomalla mennään mökille ja ihastellaan laajoina mattoina kasvavia luonnonkukkia, postataan kuva niistä facebookiin Instagrammin oldskool-filtterin läpi ja skoolataan erikoisluomusiideriä (ja muistetaan mainita merkki huolettomasti statuksen yhteydessä). Lomaparfyyminä on offi, koska vitun hyttyset pistelee kipeämmin ja pahemmin kuin lapsuudessa (ihan saletisti!), marmatetaan järvestä kannettavasta vedestä ja riidellään, kumman syytä oli se, kun lapsi kolautti päänsä laituriin. Grilliruoka on silti hyvää (ihmeellisen hyvää!), vaikka yö meneekin pyöriessä huonossa sängyssä kuunnellen ininää. Aamulla todella ihmettyy siitä, miltä luonto oikeasti kuulostaa kun ei itse täytä tilaa puheella. Kyläkaupassa tulee ulkomaantuntu. Mökkinaapurissa elävä maatalon isäntä heilauttaa kättä, kun cityauto ajaa ohi.

Ripustetaan mökin ikkunoihin Siirtolapuutarha-verhot ja juodaan muovikupista pannukahvia. Eikä mökillä meikata, mutta olisi hyvä pukeuta Marimekkoon, rennon tyylikkäästi. Papiljotit saunan jälkeen menisi jo överiksi. Uimaan ei viitti kuin pulahtaa, koska järvenpohja on mutaa ja siellä voi olla iilimatoja. Klihmaantunut kaisla jalan ympärillä lähettää vartaloon kauhuviestin: se on hauki! Laiturilla voi maata silti, ihan turvassa (ellei lapsi kolauta taas siihen päätään), ja katsella naapurirannalla olevia ihmisiä ja miettiä, onko niillä ehkä kivempaa, lomampaa.

Kivettömät kirsikat

Kirsikat antavat periksi pienelle veitselle. Tirskuu punaista nestettä, pieni pilkku uudelle Marimekon mekolle, juuri ja juuri erottuva fuksia läiskä rintavaon kohdalle. Kivet ja karat kasana leikkuulaudalla. Kirsikanmehu värjää sormien ihoa, tunkeutuu uurteisiin ja nostaa esille kuivat kohdat, pureksitut kynsinauhat kirkuvat yhtäkkiä kirkkaina. Äkkiä muistan mummun kädet, tottuneet ja toistaneet, puolukoiden kimpussa. Puolukat pomppivat palloina perkuualustalla eestaas. Mummun sormet näyttävät että näin ja näin, minä laitan ihan sileät kämmeneni joukkoon, puolukoiden viileys osuu sormiin, mutten saa kiinni roskia.

Mummun kämmenet ovat pehmämmät kuin minun lapsen kämmenet. Niissä on ajan etu, luonteenkin. Paksut, lilanpunaiseksi värjääntyneet kynnet nappaavat puolukanlehtiä, ja minä menen sairaalaan. Siihen aikaan tiesin paljon asioita, mummuani enemmän. Mummu istuu geriatrisessa tuolissa, hänellä oli äsken syötetty ruoka-aika. Mustikkakeitto on kynsien alla, mummu pyyhkäisi leualle valuneen sopan. Minä pidän niistä kämmenistä kiinni, ja yksi kerrallaan leikkaan parkkiintuneet kynnet lyhyemmiksi. Esitän, ettei tunnu missään. Näin vanhuksia hoidetaan, olin äskettäin Koskelan sairaalassa harjoittelussa, sielläkin leikkasin. Selitän äidille, joka ei kuule. Nyökkäilee, toimittaa asioita, menee eestaas huoneen isosta raskaasta ovesta.  Äiti tietää, missä osaston maljakot ovat.

Päätämme letittää pitkän ohuen tukan niin kuin ennen. Mummu ei osaa enää istua itsekseen. Minä istun vieressä ja kannattelen selästä, olen ottavinani oikeaa otetta, mutta se unohtuu pian. Mummu on pehmeä, kutistunut ja kuin lapsi. "Tässä me istutaan ja rakastetaan toisiamme", sanoo mummu ja katsoo minua. Minä nieleksin itseni hymyilemään.

Voi olla, että se oli viimeinen kerta. Varmaan olikin, tai haluan ajatella niin. Upotan kirsikanpuolikkaat suklaavaahtoon, yksi kerrallaan ja katson miten väri valuu täytteeseenkin.

Ei aivan minun, mutta kenen?

Laitan lemmikit linssiin, mutta tsuumaankin päivänkakkaroihin. Ne odottivat uskollisena merenä minua, kaukomatkalaista. Muistelin niitä jo varhain keväällä, kun kengänpohjan alle litskaantui räntää ja taisi vituttaa.

Sama unitauti iskee perillä. Ja sama raivo ennen lähtöä. Yhtä monta lasillista viiniä ja jaettua asiaa yön valoisassa hämärässä. Saunassa pelkään taas kuin hullu. Pienet vaaleat pyllynposket viistävät täydellisinä edestakaisin, hääräävät jalat liikkeelle, minä näen siinä hetkessä tulikuuman kiukaan.

Vedessä on liejua. Siitä rannasta ei koskaan tulekaan uintikelpoista. Niin kuin minusta ei koskaan tule täysin sen mökin kävijää, kun ei se ole minun mökkini ja siellä pitää laittaa roskat ulkona roikkuvaan pussiin. Biojäteastia asennettiin kävelymatkan päähän. Minä laittaisin laiskana ihmisenä pussit keittiöön ja murehtisin niitä sitten joskus. Enkä viitsisi juuri tiskata. Ainakaan käskystä.

Menen sinne taas pian.

Isolle iille

Käsi koskee koskemattomaan pyöreään poskeen. Paksut sormet puristavat pehmeää väliin. Ruskeat katsovat takaisin suoraa hämmentynyttä viestiä, joka häviää lyhyen matkan aikana, ei oteta koppia siitä(kään). "Älä ole noin vakava" sormet puristaa heiluttaa pientä poskea. Älä ole itse hei ikävästi mulkku.

Minä olisin halunnut enemmän kuin mitään lyödä suoraan naamaan, repiä kappaleiksi,

           hiljaisuudessa kuin koulutettu sotilas

                                             ja silpoa sormet irti,

                                                    yhden kerrallaan juuresta poikki.

Olisin katsonut niitä verisiä sormenpätkiä ja vienyt lapseni pois siitä, pian. Puristanut pehmeän sylini kokoisen mukaani ja kääntynyt, mennyt pois pois pois pois niin ettei voi enää koskaan saavuttaa.

Minä katson poikaani isänsä sylissä, niitä nappeja, jotka lähettävät viestiä sormille ja niiden sormien suulle. En sorru pehmentämään naurulla, minä en tee mitään, enkä niitä sormenpätkiä. Suolenpätkiä sen sijaan myllerryksessä ja meditaation tarpeessa. Ei tapahdu enää, toistetaan päässä kaikuna. Onnistuu ikävä ihminen halaamaan, kaappaamaan ennen ovea. Kunpa olisi ollut voimat puristaa toinen hengiltä. Sitten lopulta lähden perheineni ja välttelen väistellen itseni saavuttamattomiin.

Älä koske minun lapseeni niin kuin vähättelit minut, sinä paska. Äläkä soita tänne enää koskaan.

Mökillä

Asioilla näyttää olevan tapana löytää takaisin kotiin. Helatorstain leppeässä säässä, Hämeen keväisessä sylissä, siivosimme äidinisän lähisuvulle ostaman kesämökin käyttökuntoon naisporukalla: minä, isosisko ja äiti. Äidinäiti on jo kuollut, mutta kaikkein rakkain menneistä. Äidinisä on sen sijaan vanha hullu, jonka ainut hyvä perintö kohoaa tuona mökkinä keskellä isoa tonttia täynnä nurmikenttää ja metsää. Muut muistot jääköön mainitsematta.

Äidinisä muutti hetki sitten palvelutaloon, jonka vuoksi mökkiin oli rahdattu muuttokuorma. Keittiönpöytä oli pyyhkein katettu. Alta paljastui menneisyyden aarreaitta. Vanhat värikkäät tarinoita pullollaan olevat lasiesineet, juustohöylän patinoitunut pinta - ja kuka sanoi, ettei tavaraan kannata kiintyä? Tavaroissa elää puoli muistia! Äiti hauras, ja sitkeä, kaltoin kohdeltu ja siksi ajoittain ilkeä, antoi rätin viuhua. 150 senttiä valjastettuna tehokäyttöön, touhotti hermostuneena, yritti olla kuin ei olisikaan, niin täynnä että juuri ja juuri kykeni hengittämään. Onnestakin. Ehkä äiti siivosi isänsä pois tilasta, jätti äidilleen tilaa elää lasikulhot ja salaatinottimet? Illan viiletessä jo rajattiin, ei enää tarvitse, kaikki ei valmistu tänään.

Lapset leikkivät hiekkakasassa, repivät narsisseja jäähyiksi asti, söivät makkaraa ja jättivät viilenneitä jämiä pöydille. Mutaiset kädet pestiin saippualla, joka tuoksui mummun käsiltä. Mietin siellä, uudessa ympäristössä, vanhan keskellä: on aika antaa tilaa hyvälle menneelle. Anteeksiantaminen on väärä sana, mutta aselepo, se sen sijaan muotoutuu juuri tähän sopivaksi. Sinä iltana ei vielä saunottu, sen aika tulee myöhemmin.

Going outside

Loks loks vaan kuulkaa. Kevät on keväällä syntyneen ihmisen aikaa (ja kaikkien muidenkin). Pitäisi muistaa tammikuisessa hyhmässä, että elon energiainen huuma palaa viimeistään maaliskuussa. Aurinko on piirtänyt vahvalla valoviivaimellaan esiin myös puuttuneet hahmot. Tässä sitä ollaan, itseensä asettuneena, hiusväri päässä, kissa viilettää taaperoa karkuun. Minä en viiletä karkuun enää mitään.

Ei mulla muuta. Moi!

Kirjain kirjaimelta

Muuttua
kaikesta (huolimatta) ja takia
Yrittää nähdä se
mikä on jo
Unohtaa ne väärät
ja oppia pala palalta uudet
Antaa anteeksi
kun ei se heti
- näillä on tapana vinyä ja virttyä,
ennen muotoonsa asettumista

                                          Ja tässä päivässä
                                                 ihailla lapsensa autopärinää
                                          Antaa olla hetken ja silti keskittyä
                                                             Kuulla olennaiset äänet ja koostua
                                                         

Yksi, kaksi, lähtölaskenta

1. Mitä sellaista teit vuonna 2011, mitä et ollut tehnyt koskaan aiemmin?

Lapseni aloitti päivähoidossa ja minä työssä äiti-ihmisenä. Sovitteluaikaa meni monta kuukautta, mutta nyt näyttäisi rauhoittuvan ja asettuvan. Sain myös ensimmäistä kertaa elämässäni oma alan työpaikan tiukan työhaastattelurupeaman päätteeksi. Ostimme mieheni kanssa ekan ihan uuden auton kimpassa ja otimme sitä varten rahoitusyhtiöltä lainan. Tuli tosi aikuinen olo!

2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi, ja teetkö enemmän ensi vuodelle?

Viime vuonna keksin Ekovuosi 2011! -haasteen, jota olen ihan kivasti noudattanut. Meillä syödään luomua, käytetään kemikaalitietoisesti pesuaineita ja suositaan kasvisruokaa yhä enemmän. Autoilua emme ole saaneet vähennettyä, mutta uusi automme on sentään eco-mallia.

3. Synnyttikö kukaan läheisesi?

Kyllä, yksi ystävistäni sai lapsen juhannuksen tiimoilla. Pienestä pojasta tuli elokuussa kummipoikani. Toinen ilouutinen koettiin myöhemmin kesällä, kun eräs toinen ystäväni sai myös pienen pojan. Tästä pojasta taas tuli juhannusvauvan äidin kummipoika. Ympäri käydään ja yhteen tullaan.

4. Kuoliko kukaan läheisesi?

Ei, onneksi. Joitakin kaukaisempia sukulaisia lähti ikuiselle matkalle, mutta heidän kuolemansa ei kosketa sinällään minua.

5. Missä maissa kävit?

Tuli käytyä Virossa sekä Tallinnassa että Pärnussa. Molemmat ovat suosikkikaupunkejani.

6. Mitä sellaista haluaisit vuonna 2012, jota puuttui vuodesta 2011?

Vakituisen työpaikan, enemmän voimia ja jaksamista, parempaa rytmiä ja arjen suunnitelmallisuutta. Parisuhde-elämää.

7. Mitkä vuoden 2011 päivämäärät tulet aina muistamaan ja miksi?

25.6.2011 syntyi kolmas, ihana poppipäinen kummipoikani. 1.9.2011 aloitin nykyisessä mukavassa työssäni vaativan hakuprosessin jälkeen. 4.9.2011 avioliittoa takana kaksi vuotta. 16.11.2011 Poika täytti myös kaksi vuotta.

8. Mikä oli suurin saavutuksesi tänä vuonna?

Työ- ja kotielämän onnistunut yhdistäminen. Perheen asioiden järjestyminen pikku hiljaa, pienin askelin. Tuntuu, että nyt on oikeat ihmiset ympärillä.

9. Mikä oli suurin epäonnistumisesi?

En koe epäonnistuneeni muussa kuin syömisessä. Olisi hienoa löytää siihen(kin) tasapaino.

10. Kärsitkö sairauksista tai vammoista?

Masennusta tai unettomuutta ei ole esiintynyt reippaasti yli vuoteen. Työskenneltävää tasapainon eteen silti riittää.

11. Mikä oli paras asia, jonka ostit?

Uusi auto, matka Pärnuhun.

12. Kenen käytös herätti hilpeyttä?

Oman pienen duudeliduun kaikki kasvuun liittyvät jutut mahtipontisista taaperoraivareista puheen opettelun tuomiin hauskoihin sattumiin. Ja tietysti kaikkien läheisten ipanoiden samaiset kommervenkit lisänä.

13. Kenen käytös masensi?

Oma ja miehen, yhdessä ja erikseen.

14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?

Autoon ja lainoihin.

15. Mistä olit oikein, oikein, oikein innoissasi?

Meinasin hypätä katon läpi, kun onnistuin saamaan liput itselleni, pikkusiskolleni ja yhdelle ystävälleni RHCP:n keikalle Tampereelle elokuulle 2012! Samaan syssyyn hoidettiin vielä itsellemme kelpo ja halpa hotelli. Reissusta tulee mahtava!

16. Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua vuodesta 2011?

RHCP Ethiopia. Paleface Saapuu elokuun yö. PJ Harvey This mess we're in.

17. Viime vuoteen verrattuna, oletko:

b) laihempi vai lihavampi?

Lihavampi ja selkeesti.

c) rikkaampi vai köyhempi?

Rikkaampi.

18. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?

Eipä tuota kaduta loppujen lopuksi mikään. Sitä tekee sen, mitä parhaakseen sillä hetkellä osaa.

19. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?

Sama kuin edellä.

20. Kuinka vietit joulua?

Äidin luokse menimme aamulla riisipuurolle ja kahville. Näin siellä siskojani perheineen. Illaksi menimme Isosiskon perheen luokse joulunviettoon. Tarjolle laitettiin yvin perinteinen joulupöytä, melkein kaikki valmiina ostettua. Jako oli sama kuin edellisvuonna: me hommasimme pääruoan ja sisko alku- ja jälkiruoan. Ennen ruokailua kävi pukki (ja taas mies missasi sen - on se jännä!). Retkotimme "virallisen osuuden" jälkeen siskoni kanssa sohvalla punkkulasit käsissä, katselimme jouluillassa vilistäviä pikku mukuloitamme ja otimme erittäin rennosti. Paras joulu aikoihin, ei edes ähkyä.

22. Rakastuitko vuonna 2011?

En (omaa lasta lukuun ottamatta. Siihen kun tuntuu olevan jatkuva rakkaudenhuuma päällä.)

23. Kuinka monta yhdenyön juttua?

Zero.

24. Mikä oli suosikki tv-ohjelmasi?

Tahdon asia -dvd.

25. Vihaatko nyt ketään, jota et vihannut viime vuonna tähän aikaan?

En.

26. Paras lukemasi kirja vuonna 2011?

Liittyy vahvasti duuniin, eli:

Traumaperäisen dissosiaatiohäiriön vakauttaminen - taito-ohjelma potilaille ja terapeuteille.

27. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi?

Paleface.

28. Mitä halusit ja sait?

Kesälomamatkan. Liput RHCP:n keikalle.

29. Mitä halusit, muttet saanut?

Vakituista duunia.

30. Mikä oli suosikkileffasi tänä vuonna?

Dokumenttielokuva Ikuisesti sinun iski kovaa. Oli hyvinkin käänteentekevä vaikutus.

31. Mitä teit syntymäpäivänäsi ja kuinka vanha olit?

31-vuotispäiviä viettelin, mutta eipä ole hajuakaan, miten siten vietettiin. Ei ehkä mitenkään? Leivoinko kakun? Öööö.

32. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi mittaamattomasti tyydyttävämmän?

Kyky parempaan suunnitelmallisuuteen.

33. Kuinka kuvailisit henkilökohtaista pukeutumiskonseptiasi vuonna 2011?

Tunikoita, legginssejä, Gudrun Sjödeniä, Marimekkoa, käytännönläheistä ja nättiä (ja telttamallista levinneen ruhon peitoksi).

34. Mikä piti sinut järjissäsi?

Mies, Poika, muutama läheinen ystävä ja siskot lapsineen. Työ, rutiinit. Kesän valo.

36. Mikä poliittinen asia herätti eniten mielenkiintoasi?

Alkava presidenttipeli. EU:n taloustilanne.

37. Ketä ikävöit?

Ei ole ketään ikävöitävää. Kaikki tärkeät on koko lailla saatavilla ja läsnä.

38. Kuka oli paras tapaamasi uusi ihminen?

Hauskat, osaavat duunikaverit.