Ekovuosi 2011 - haaste!

Huomaan eläväni jatkuvassa muutoksessa. Tai ehkä olen havainnoinut elämän olevan jatkuvaa muutosta. Ja vielä tärkeämpänä havaintona kirjattakoon, että olen suht ookoo asian kanssa. Turvallisuushakuisena ja pirstaleisen menneisyyden omaavana naisena muutoksen sietokykyni ei ole ollut parhaimmasta päästä. Pitkään ajattelin elämäni jossakin vaiheessa tasaantuvan hiljaiseen helppoon uomaansa, jossa voin tutussa virrassa matkustaa sopivalla menonopeudella tuttuihin paikkoihin. Pidin tällaista jotenkin elinehtonakin, tai ehtona ainakin jaksamiselle ja normaalille terveydentilalle. Hulvaton ajatus, nyt kun miettii. On aina mukava huomata olevansa väärässä ja vielä sopeutuvansa vallitseviin olosuhteisiin.

Pojan synnyttyä minulla ei ollut mahdollisuuksia tarkastella kriittisesti oikeastaan mitään elämäni osa-aluetta. Kaikki oli kiinni lapsessa ja äidin roolin omaksumisessa. Nyt kun lapsi on isompi, omatoimisempi (harjoittelee kävelemistä pieni hassunen) ja selvästi ikäistä seuraansa kaipaava, on ollut mahdollisuus käyttää aivojaan muuhunkin kuin kotopesäasioihin. Kun lapsi oppii koko ajan ja enimmäkseen matkimalla, on selvää, että omia tekemisiään ja valintojaan tulee mietittyä koko lailla toisella tapaa. Mitä haluan antaa lapselleni perinnöksi? Kysymykseen on helppo vastata: vastuun itsen ja ympäristön hyvinvoinnista. Ympäristöllä käsitän sekä sosiaalisen että fyysisen ympäristön. Mutta on eri asia olla tietoinen kuin käytännössä toteuttava.

Jos haluaa toteuttaa kemikaalikriittistä ja ekologista, kokonaisvaltaisesta terveydestä kiinnostunutta elämää, saa helposti paasaajan ja tekopyhän maineen. Tästä asiasta on vaikea keskustella kenenkään muun kuin aiheesta jo valmiiksi kiinnostuneen kanssa olematta jotenkin kummalla tavalla syyllistävä sitä tarkoittamatta. Sitä usein edelleen ajatellaan ekologisuuden olevan hippien hapatusta. Kummastellaan, missä huovutetut kirkkaat hassut hatut, kierrätysmateriaaleista valmistetut hamppuvaatteet ja hennanpunainen tukka, jos asioi Ruohonjuuressa. Ihmisten on helpompi käsitellä, kun kuuluu ulkoisesti johonkin tiettyyn tunnistettavaan kategoriaan. Ja samalla voi olla ottamatta tosissaan, kun "se nyt on sellainen hörhö". Kieltäydyn kuitenkin tästä leimautuneesta ulkomuodosta (ja tähän kohtaan pieni tarkennus, etten millään muotoa tätä ulkomuotoa halua disauttaa - jokainen tyylillään hei), mutta haluan silti vapaasti olla valtavirrasta poikkeava kapinallishenkinen.

En halua ketään syyllistää tälläkään kirjoituksella, saati jeesustella omien elämäntapojeni erinomaisuutta (kaikkea muuta!), mutta silti haluan kysyä ääneen, missä lymyää monien ihmisten ekologinen omatunto? (Tässä kohtaa voin hyvin myöntää olevani yksi niistä kertakäyttövaippoja käyttävistä kusipäistä, mutta pyrin jotenkin tasaamaan puntteja valitsemalla muuten kestävämpiä vaihtoehtoja. Kestoihin ei vain ole edelleenkään mahdollisuutta, mutta muuhun on. Selityksen makua, jota se juurikin on. On häikäilemättömän anteeksiantamatonta käyttää kertiksiä, oli miten oli.) En tiedä keskivertosuomalaisen uutistenseuraamisahkeruutta, mutta lienee vähemmälläkin seuraamisella tullut selväksi se, että samalla tahdilla kulutamme koko pallon hengiltä. Miksi siis ihmiset surutta kuluttavat kaikkea mahdollista kertakäyttöä, eivät juuri kierrätä ja syövät lihaa joka päivä sekä ajavat helposti kahta autoa (yksi miehelle, toinen naiselle)? Mihin tämä perustuu? Onko tosiaan niin, että ekologisuus ei tunnu kovin tärkeältä kakkavaippojen ja legojen keskellä, uusien vaatteiden ja rientojen keskellä, suunnitellessa uutta ulkomaanmatkaa ja katsellessa uutta sohvaa ja siihen mätsääviä sisustustyynyjä? Kumma kerskakulutuksen ja ekofiilistelyn ristiriita tässä kovin tiedostavassa ajassamme. Eikö ekologisuus ole rehellisyyteen verrattavissa oleva perusarvo, jonka haluaa lapsilleen siirtää ihan siinäkin mielessä, että jonakin päivänä olemme ehkä isovanhempia lapsille, joiden maailma on tätä menoa melkoisesti surullisempi kuin tämä jo hyvin surullinen tavaraan hukkuva jätekasa?

En ole koskaan aloittanut blogihistoriani aikana meemiä, mutta nytpä teen niin. Meemin nimi olkoon siis tuo "Ekovuosi 2011!". Tarkoituksena on kysyä itseltään kolme ekologista omatuntoa kolkuttavaa kysymystä ja vastata sitten niihin totuudenmukaisesti. Tavoitteena on ensi vuoden 2011 aikana tehdä näihin asioihin asteittain parannusta. Tarkennettakoon, että yhdenkin päivittäisen tuotteen vaihtaminen luomuun tai vaikka pesuaineiden korvaaminen kemikaalikriittisillä luontoa säästävillä vaihtoehdoilla on varsin riittävää ja aina parempi kuin se, ettei tee mitään. Mitään ekofasismia tällä siis ei haeta, vaan juuri niitä päivittäisiä uusia kestävämpiä valintoja, yksi asia kerrallaan.

Jotten kuulostaisi järkyttävän tekopyhältä, haastanpa ihan ensimmäisenä itseni. Tässä minun kolme kysymystäni ja parannusehdotukset perässä!

1) Miksi shoppailet joskus uusia vaatteita/lastenvaatteita halpavaateketjuilta, vaikka tiedät niiden olevan tehty lapsityövoimalla ja lisäävän maailman roskan määrää?

TOTUUS: Koska ostamisesta tulee hyvä mieli hetkeksi ja se on joskus täytettä tylsään lapsiränkkäiseen päivään. Koska joskus tunnen itseni toisen luokan kansalaiseksi, kun en pue pikkumiestä maailmasta suloisimpiin asukokonaisuuksiin. Uusista omista rytkyistä tulee hetkellinen onnentunne, koska kuvittelee jotenkin täyttävänsä oman vaatimuksensa ulkoisesti pukeutumalla muodin mukaan. Toisin sanoen olen itsekäs ja voimaton markkinavoimien painostuksen alla.

2) Miksi et osta aina mahdollisuuden tullen Reilua kauppaa, luomua tai kierrätettyä?

TOTUUS: Kuvittelen joskus tavallisten UUSIEN tuotteiden tyydyttävän ostamisen tarpeeni paremmin. Joskus ekotuotteissa on jotenkin epäviehko ulkoasu ja liian kallis hinta. Liian kalliilta saattaa tuntua 50 senttiä vastaavaa perustuotetta kalliimpi ekotuote. Toisin sanoen olen itsekäs ja voimaton markkinavoimien painostuksen alla.

3) Miksi ajelemme perheenä joskus pieniäkin matkoja autolla, vaikka yhtä helposti ja vielä halvemmalla pääsisimme julkisilla?

TOTUUS: Koska auto on niin ihana, helppo ja kätevä. Toisin sanoen olemme mieheni kanssa itsekkäitä ja voimattomia mukavuudenhalumme edessä.

Parannuslupaukset:

1) Pyrkimys siirtyä käyttämään enenevissä määrin kierrätettyjä vaatteita. Lastenvaatteet nyt ainakin kiertoon kirpparille tai lähituttaville ja uusia tilalle samaa kanavaa. Erityistarpeet, kuten ulkovaatteet, kengät ja juhlavaatteet sallittuja ostaa uusina.

2) Pyrkimys siirtyä käyttämään luomua, kierrätettyä ja Reilua kauppaa aina, kun se on mahdollista ja hintapoliittisesti järkevissä mittasuhteissa. Myös lihan korvaaminen kasvisruoalla arjessa jatkuu. Liha olkoon juhlaruokaa ja silloinkin aina mahdollisuuksien mukaan luomua (jota nykyään saakin mukavasti jo lähi-Alepasta järkevään hintaan!).

3) Vain pitemmät hankalat matkat ajetaan autolla. Muut matkat myös perheen kesken julkisilla tai kävellen.

Haastan mukaan Lupiinin ja Tiinan. Jokainen meemin jatkaja haastakoon ainakin yhden tuntemansa bloggaajan mukaan, mutta ylärajaa haastettavien määrälle ei todellakaan ole! Ja saa tämän haasteen tästä napata mukaansa kuka tahansa, vaikka en olisi haastanutkaan mukaan.

Odotan innolla haasteeseen tarttumista!