Uimahallin naiset

Katsoin sitä vaaleaa, viisissäkymmenissä olevaa, jonka vatsa oli omaani suurempi. Se kerrostui kahdeksi vaaleaksi limpuksi, yhtä suureksi puskuriksi, joiden väliin napa jäi piiloon. Lyhyt vaalennettu tukka (välttänyt keltaisuuden, ehkä sille oli joku kampaaja suositellut silvershampoota), vedestä taakse suittuna. Oli se pitempikin minua, jos lihavampi. Käveli samaan höyrysaunaan eukalyptustuoksuihin, istahti yllättävän pehmeästi lauteille ja jäi sinne sumuverhon taakse. Omat reiteni levisivät kaakelille, vieressä tanottivat terhakkaat treenatut lihakset, pinkeinä julistamassa ahkeruuttaan. Niitä venyteltiin, jalkateriä hierottiin. Hetkeä aiemmin samat koivet varmastikin olivat polskineet jalkojen jatkeena olevan yhtä liikutetun kehon eteenpäin altaassa.

Oma varteni, yhden lapsen maailmaan saattanut, lössähtäneenä. Ei tosin lapsensaannista, vaan syömisestä. Lapsensaanti muokkasi oman vartaloni ainoastaan paremmaksi, jotenkin liikautti kropan kulmat hiukan eri asteeseen. Synnyttäneen naisen lanteet, sellaiset ne ovat, jotenkin anteeksipyytelemättömät. Rintani ovat raskaat, aina olleet, nyt pienet nännit aiempien litteiden pihojen keskellä. Emännän käsivarret eivät ohene soiroiksi laihanakaan, saati nyt. Akilleen kantapäät perkele.

Nuorempana sitä tuli kiusallisen tietoiseksi vartalostaan, kun nousi uimahallin saunassa lauteilta ja joutui kävelemään ikuisuudelta tuntuvan matkan ovelle. Kuin catwalkia pitkin siinä mentiin, katseet niskassa, peppu selluliitista (olemattomasta) täristen. Nyt sitä samaa tunnetta ei tavoita, kun kenenkään katse ei enää poraudu. Ehkä siksi, kun kukaan ei oikeasti edes katso. Ehkä siksi, että ei välitä, ainakaan ihan niin paljoa. Kroppani sitä paitsi tuntuu aina samalta, lihavana ja laihana. Samankokoiselta, yhtä kömpelöltä/sirolta, isolta/pieneltä, naiselta/emännältä. Se sama fläsärimäinen vaihtelu tyytyväisyyden ja hyväksymättömyyden välillä, peruja sieltä jostain, minne en nyt mene.

Suihkussa viereeni eksyi kaksi pitkänhuiskeaa teinityttöä. Toisen rinnat turvonneet, kuin isot kypsymäisillään olevat omenat, rintarauhaset lauloivat hoosiannaa. Pyllyssä haaleita raskausarpia. Ja silti tytöllä oli pienet 12-vuotiaan lanteet, lapsenpeppu. Ihminen kehittyy kuin koiranpentu: pullahtelee epämääräisesti aikuisen mittoihin sieltä täältä, niin että on hetken ihan eriparia. Selkä kukki finnitarhaa, vatsa valkoinen maito, pinta särkymätöntä sileää peiliä. Ja siinä ne kaksi naisenalkua (inhoan tuota sanaa, mutta sitä ne kaksi olivat: alkuja jollekin) olivat, epävarmuus kumisten ympärillään. Kun katseeni eksyi omenarinnan silmiin normaaliksi ohimeneväksi sekunniksi, hetkiä mitä nyt sattuu yhtenään tuntemattomien kanssa, sain vastaani tuikean kysyvän piikin: "Mitä sä tuijotat?" Ihminen näkee tuijottamattakin, mutta sen tyttö tajuaa vasta joskus myöhemmin.

Toisella puolella nainen suihkutti alapäätään koskematta käsin tavaraansa. Hän vain levitti haaransa, suuntasi suihkun pimppiinsä ja liikutteli suihkuvirtaa eestaas. Siinä tuli mieleen, että miksi ei voi koskea? Onko joku koskenut ehkä joskus väärin? Ennen kuin pääsin pitemmälle, lopetin. Ei kaikkialla voi olla traumaa, tai vaikka olisikin, mitä sitten? Auttajatyössä oleva sortuu työminään vapaallaankin. Siitä tietoiseksi tuleminen vähentää taakkaa merkittävästi. Sillä naisella oli muuten eriskummalliset alaspäin sojottavat pienet tiukat tissit. Kuin 80-luvun kolmiopillimehupurkit.

Yhdessä välikössä suihkutteli hämmentävän kaunis nainen poikaansa. Lapsi kiljahteli suihkun alla, tepsutti siihen yhä uudelleen, taaperonvatsa pyöreänä, napa vielä pikkuisen ulkonevana. Muistuttamassa siitä, minne arvesta oltiin kytköksissä vielä silmänräpäys sitten. En kehdannut katsoa niin tarkkaan, mutta sen mitä ilkesin, etsin arpia niistä kahdestä täydellisesti muodostuneesta rinnasta. En löytänyt. Hoikka varsi oli selluliititon, liian laiha, mutta kaunis. Häpykarvoitus pornoviivaksi muotoiltu. Lainasin siltä nätiltä tädiltä shampoota, koska unohdin omani eteisen pöydälle. Sillä tavalla käy keskivertonaisille, sukkahousuissa on kissankarvaa ja shampoot unohtuvat pöydille. Täti lainasi, äänsi suomea venäläisittäin ja minä sain itseni kiinni ilkeistä ajatuksista. Tukkani oli niin paskainen, että shampoo ei meinannut jaksaa irroittaa kaikkea rasvaa ja muotoilutuotetta. Kainalot hinkkasin naamanpesuaineella. Lähdin kotiin harjaamatta tukkaani, mutta vartalon rasvasin granaattiomenarasvalla. Siitä tuli hieno olo.