Äiti!

Läpipainolaattaan oli tehty yhdeksän tyhjää. Yhteensä tyhjiä oli jo melkein kaksikymmentä, kun laskettiin mukaan jo roskakorissa oleva kokonaan tyhjennetty laatta. Niitä tyhjiä hän mietti, kun hän tajusi olevansa onnellinen. Tunne valtasi hänet äkkiäarvaamatta bussin nytkähdellessä väliin kiihdytellen väliin jarrutellen eteenpäin kohti aina vilkastuvaa pääkaupungin keskustaa. Vaunut keikkuivat hänen edessään, hän tunsi olevansa urhea ollessaan vauvan kanssa kahden bussissa. Urhea ja, niin, ja onnellinen. Mistä se onnen tunne tuli? Voiko aivokemia korjaantua onnelliseksi ihan oikeasti? Yhtäkkinen tyytyväisyyden ja mielihyvän suloinen sekoitus antoi käskyn kasvolihaksille. Hakaniemen tori sai synnytyksen jälkeisen ensimmäisen aidon hymyn.

"Jos sinä tosissaan näitä tarvitset, niin sitten. Tämähän on hormonaalinen tila ja menee kyllä muutamassa kuukaudessa ohi. Normaali hormonaalinen tila synnytyksen jälkeen. Mutta kyllä minä sen reseptin kirjoitan." Ei ole normaalia haluta kuolla, jos on pienen vauvan äiti, sanokoon pitkälle kouluttautunut ihminen mitä hyvänsä. "Jos sinä tosissaan näitä tarvitset." Kuka haluaa syödä mielialalääkettä huvikseen? Eikö niitä tarvita aina TOSISSAAN? Hormonaalinen tila. HOR-MO-NAA-LI-NEN TI-LA. HORROR tila se on, täyttä kalmakauhua joka hetki. Mieslääkäri saatana, niinpäniin. Siinä hän istuessaan, vaunuista kiinni pitäessään, mietti olisiko pitänyt kuukausia vältellä autoteitä, jotta hormonaalinen tila normalisoituisi? Olla kiintymättä lapseen, olla nukkumatta, syömättä, nauttimatta mistään, koska tila vittu normalisoituisi ajan myötä? Kun hän nyt kuuli inahduksen vaunuista, asetti tutin uudelleen pojan suuhun, ja kun onnen tunne levitti lämpöään heidän kahden välille, hän päätti olla ymmärtämättä, miksi pitäisi olla sankaritar. Hän sen sijaan päätti tehdä läpipainopakkaukseen uuden tyhjän vaikka loppuelämänsä, jos tyhjiä tekemällä saisi täyden sydämen.