Itsestä huolehtimisen ilo!

Ei jotain niin pahaa, ettei jotakin hyvääkin. No, tuo sanonta lienee hieman ontuva kuvaamaan tätä raskausajan ja synnytyksen jälkeistä tunnelmaa. Onhan tietysti selvää, että Poika on tuonut mukanaan niin käsittämättömän paljon iloa ja onnea, että nämä surut siinä rinnalla ovat päivä päivältä kalvenneet hiljalleen aina ohuemmiksi ja ohuemmiksi pahanmielenjuoviksi. Palatakseni tuohon sanontaan, se tuli mieleeni siitä, että tämä viimeisin koettelemus on avannut silmäni, tai paremminkin: saanut minut tarttumaan tuumasta toimeen. Olen kyllä ennenkin tiennyt, että itsestä pitäisi huolehtia paremmin, mutta tämä lause ei ole yltänyt joka suhteessa tekojen asteelle. Raskausmyrkytys ja synnytyksen jälkeinen täydellinen romahdus takaisin masennukseen ovat saaneet minut lopulta heräämään pitäisi-tilasta nyt-tilaan. En olisi kaksi kuukautta sitten uskonut koskaan sanovani näin, mutta silloin en toisaalta uskonut mitään tai mihinkään, joten jääköön se.

Jo raskausajan loppumetreillä koin valtaisaa tarvetta hemmotella itseäni. Siihen oli oikeastaan kaksi hyvin selkeää syytä. Ensimmäinen syy oli luonnollisesti se, että olotila oli niin kurja, että kaikki hemmottelu oli tervetullutta katkaisemaan kamaluuden. Toinen syy oli finanssipolitiikassa. Valmistumisen jälkeen rahatilanne luonnollisesti korjaantui merkittävästi, jolloin myös on ollut varaa siihen hemmotteluun.

Ennen naimisiinmenoa päätin hankkia hiustenpidennyksen. Olin haaveillut siitä vuosia ja nyt olin päättänyt toteuttaa sen. Pitkät kutrini ovat olleet menestys! Olen nauttinut suunnattomasti pitkällä selässä kutittavista hiuksistani, oikeastaan joka päivä laitattamisen jälkeen. Voin myöntää jääneeni heti koukkuun ja uusineeni pidennyksen ennen synnytystä. Tällä viikolla on sitten kolmas asennuskerta. En vaan enää voi olla ilman! Pidennykset näyttävät niin luonnollisilta, että suurin osa ihmisistä on luullut, että raskausaika jotenkin kummallisesti kiihdytti hiustenkasvuani, jonka vuoksi tukka venähti uskomattomiin mittasuhteisiin. Tuntuu hieman pöntöltä aina myöntää, että kyseessä on ikuperuukki, mutta toisaalta - mitä sitten? Hienot ne on joka tapauksessa!

Samaan aikaan pidennysten kanssa huomasin hankkivani pikku hiljaa kosmetiikkatuotteita kalliimmista sarjoista. Sekin on ollut pitkäaikainen unelma. Katsella nyt aamuisin peilikaapista rivistöä Lancométa, Cliniqueta, Vichyä jne. ja läträtä sen seitsemästä purnukasta naamaansa ja kehoonsa kaiken maailman seerumeita. Hienot naiset, tiedättehän oikeat naiset, käyttävät hienoa kosmetikkaa, koska he huolehtivat itsestään kokonaisvaltaisesti. Muutaman kuukauden aikana olen onnistunut korvaamaan kaupan tusinatökötit laadukkailla tuotteilla. Joka kerta levittäessäni jotakin näistä voiteista tunnen olevani parempi. Jo se tunne saa minut todennäköisesti pitäytymään kalliimmissa sarjoissa, jos vain rahapuoli antaa periksi. Täytyy kyllä tässä kohtaa sanoa, että kun ei käy baarissa, leffoissa ja ravintolassa syömässä, jää rahaa useampaankin purkkiin kuukaudessa.

Voiteiden kanssa toki samaan kastiin kuuluvat meikit. Seuraava etappini on saada korvattua L'Oréalit, Maybellinet ja Max Factorit Cliniqueksi, Dioriksi tai muuksi vastaavaksi. Tätä operaatiota itse asiassa olen tehnyt jo useamman vuoden. Olen pyrkinyt ostamaan esimerkiksi luomivärit ainoastaan laadukkaista sarjoista (silloinkin, kun elin opintotuella - säästin aina tällaisia hankintoja varten), koska ne yksinkertaisesti vain ovat todella paljon parempia! On enemmän pigmenttiä, tarttuvuutta, levittyvyyttä jne. Vielä puuttuu laadukas meikkivoide, valokynä, silmänrajauskynä ja sen sellaista. Eräänä päivänä sain tehtyä Pojan nukkuessa meikki-inventaarion. Heitin roskikseen kaikki epämääräiset, vanhat ja lihmaantuneet meikit ja siistin paremman varastoni edustuskelpoiseksi uuteen Cliniquen meikkipussiin. Voi pojat, tuntuu aina hienolta kaivaa pussukka esiin, kun jo pelkän pussin näkeminen saa minut riemastumaan ja tuntemaan ylellisyyden lämmön rinnassani!

Hypätään pintaa syvemmälle. Päätin jo raskausaikana, että synnytyksen jälkeen aloitan kuntoilun, laihdutan ylimääräiset aiemmasta masennuslääkkeestä johtuneet kilot pois ja keskityn kehon hyvinvointiin syömällä säännöllisesti, nipottamisesta vapaan terveellisesti ja monipuolisesti. Raskausmyrkytyshän altistaa myöhemmin elämässä verenpaine- sekä sydän- ja verisuonitaudeille (kuulemma liittyy jotenkin verisuoniston alttiuteen sairastua tämän tyyppisiin sairauksiin). Minulla on raskausmyrkytysrasitteen lisäksi painetta myös molempien vanhempien sukujen puolelta. Nämä todelliset riskitekijät, toukokuussa täyteen tuleva kolmekymmentä vuotta sekä sisältä herännyt halu huolehtia itsestäni on saanut minut liikkumaan säännöllisesti nyt, kun olen siihen saanut luvan. Aloitin pari viikkoa sitten vesipilateksen, joka on ollut aivan mahtavan rentouttavaa ja hauskaa. Polskia nyt vedessä ilomielellä ja rentoutua sen jälkeen saunassa - voiko parempaa omaa aikaa ollakaan? Vesipilateksen lisäksi jumppaan kotona pilates-dvd:n avulla ja käyn melkein päivittäin Pojan kanssa vaunulenkkeilemässä. Kovien pakkasten aikaan lenkkeilin tietysti yksin, mutta paljon kivempaa se on lauhemmilla keleillä Pojan kanssa, vaikka hän vaunuissa autuaallisesti lenkin ajan tutiikin.

Liikunnan lisäksi olen pikku hiljaa rukkaillut syömisiäni kuntoon. Liityin Keventäjiin, jotta pystyn tarkastelemaan ruokavaliotani objektiivisesti. Ruokapäiväkirjan pitäminen lisäksi ohjaa automaattisesti terveellisempiin valintoihin, kun sinne nyt vaan ei ole kiva kirjata, että on syönyt levyllisen suklaata. Piirakkamittari näyttää rasvan, proteiinin ja hiilihydraattien osuuden syödyistä kaloreista. Olen ollut yllättynyt, miten nopeasti päivittäinen rasvamäärä esimerkiksi tulee täyteen! Luulin ennen osaavani katsoa, etten syö liikaa rasvaa, mutta ehei. Ruokapäivis on ollut armoton tässäkin suhteessa.

Ruokapäiväkirjan pitäminen voisi minun kaltaisellani syömishäiriöisellä ihmisellä helposti johtaa laihdutusvimmaan, mutta päätin jo alussa, että Keventäjät tulee olemaan osa TERVEELLISTÄ elämäntapaa. Sen avulla siis haluan pitää huolen, että syön riittävästi ja monipuolisesti. Sinne kun on pakko merkitä myös liikunnan avulla kulutetut kalorit, jolloin on pakko syödä enemmän, että päivittäinen kaloritavoite täyttyy. Olen tehnyt itseni kanssa pyhän sopimuksen, että on aika tarkkailla itsensä terveeksi, ei sairaaksi, joten kaikki salakavalat yritykset olla sittenkin syömättä, että laihtuisi nopeammin, ovat kariutuneet, koska olen halunnut pitää kiinni tavoitteestani pyrkiä normaaliin elämään.

Kehosta huolehtimisen lisäksi, tai oikeastaan sen kanssa yhdessä, huolehdin myös mielestäni. Syön mielialalääkkeeni säännöllisesti, otan joka ilta unta syventävän rauhoittavan ja pyrin lepäämään vauvan kanssa samaan aikaan joka päivä. Unen merkitys on nyt korostunut entisestään, joten siitä pidän kiinni kynsin hampain, enkä välitä siitä, että tarvitsen yöunille tällä hetkellä avustusta. Oikeastaan kaikki apu on nyt tervetullutta. Kotipalvelu käy noin kaksi kertaa viikossa hoitamassa vauvaa, jolloin minä saan levätä. Molemmat mummot myös käyvät säännöllisesti hoitamassa Poikaa yleensä minun kanssani yhdessä Aviomiehen ollessa töissä, jolloin saan hengähtää hieman, kun vastuu on jaettu kahdelle. Aviomiestä parempaa kumppania ja isää lapselleni en muuten olisi voinut löytää! Hänen tukensa ja osallistumisensa suhteen minulla ei ole mitään toivomisen varaa, voin olla vain päivittäin kiitollinen tällaisesta ihmisestä rinnallani. Toki kinastelemme (olemme aika kovia soittamaan suutamme) ja ränkkäämme täällä milloin mistäkin mitättömästä, mutta sillä ei ole mitään väliä, kun suuret linjat pitävät.

Konkreettisen hoitoavun lisäksi käyn säännöllisesti keskustelemassa kahdessakin eri paikassa tilanteestani. Todennäköisesti tulevaisuudessa tulee kysymykseen pitkäaikainen psykoterapia, mutta ensin pitää kerätä voimia ja tervehtyä sen verran, että asioiden syvällinen selvittäminen on edes mahdollista. Aiempi terapiani opiskeluaikana on ollut oikestaan kriisipainoitteista, eikä siellä jäänyt aikaa pureutua traumoihin sen enempää. Ehkä voisin sanoa, että aiempi terapia oli kuin läpileikkaus mieleeni. Sain selville missä mättää ja järjesteltyä elämääni parempaan uskoon (=erosin V:stä ja itsenäistyin). Hyvin tärkeä vaihe tuo, mutta nyt ymmärrän selkeästi, miksi masennus palasi luokseni. En ole vielä läheskään maalissa, vasta opettelu- ja myöntämisvaiheessa. Pitkä matka edessä siis.

Olen tämän uusiutuneen masennuksen myötä ymmärtänyt, että minulla on aina kiire joka paikkaan suorittamaan elämää. Tunnistan itsessäni nyt halun olla ns. hyvä potilas, joka edistyy huimaa vauhtia (=parempi kuin muut, koska OSAA parantua ja samalla vähemmän rasite yhteiskunnalle=huono itsetunto edelleen). Opettelen pysähtymään, tarkastelemaan itseäni rehellisesti. Tunteista puhuminen on edelleen äärimmäisen pelottavaa, jonka vuoksi ylianalysoin kaiken runsassanaisesti ja juoksen analyysini taakse piiloon. Välttelen terapiatilanteissa tietyistä asioista puhumista tiettyyn sävyyn, ettei tarvitsisi murtua. Nämä oivallukset ovat olleet hyvin hedelmällisiä. En enää kiirehdi lopettamaan esimerkiksi lääkitystä. Syön sen yhden napin vaikka lopun elämääni, jos sen avulla masennus pysyy kurissa. On helpottavaa huomata, ettei tarvitse pystyä. Vielä helpottavampaa on tajuta, että minulla on oikeus huolehtia itsestäni omassa tahdissani ja omalla tavallani. Ja mikä parasta - se, jos mikä, tuntuu tosi hyvältä!