Rentoudu!

Sain ystävältäni kutsun osallistua tyttöjen iltaan Flamingo -spassa. Kieltäydyin heti, selittelemättä ja tuosta noin vain. Ajatus "tyttöjen illasta" spassa ei kuulu käsitykseeni rentouttavasta illasta. Olen kerran osallistunut tällaiseen tapahtumaan ja saanut todeta karvaasti, että rentoutumista ei voi etukäteen päättää, saati pakottaa, tahi saavuttaa kilkattavien ja kalkattavien (äiti-)ihmisten seurassa. Jos koko ajan hoetaan "kuinka rentouttavaa" kaikki on, tällä tavalla omaa aikaa ilman lapsia (ja jo juostaan katsomaan kännykästä onko lasten isä raportoinut ja voi sitä riemua kun raportti on myönteinen) ja voi ihan vaihtaa kuulumisia ("juu, me otettiin nyt kumminkin se vanhanroosan sävyinen boordi"), alkaa hermo kiristyä.

Ensinnäkin, Flamingo-spa ON erittäin kaunis ja suunniteltu hyvinkin rentouttaviin hetkiin, enkä ala paikan interiööriä tai konseptia sen enempää tässä arvostella, vaan kun kyse on siitä, että minä en osaa rentoutua jos pitää rentoutua. Toiseksikin, pelkkä sisäänpääsymaksu kustantaa 25e maanantaista torstaihin. Jos vesiin halajaa lillumaan viikonloppuna, biljetistä saa pulittaa 35e. Kolmekymmentäviisi euroa. Oikeasti. Jos siihen päälle ottaa jonkun (rentouttavan!) hoidon, siitä saa tokikin maksaa lisää. Eikä ihan vähää. Kaiken kaikkiaan, jos oikein haluaa sielulleen lepoa, voi hyvinkin varautua heittämään span kassaan satasen verran. Parempi olisi tuntua tuolla hinnalla niin saatanan hyvältä.

Minä en pidä siitä, että minua hoidetaan. Kävin raskauden lopussa turvotuksen uuvuttamana lymfahoitajalla toiveena edes muutaman nestekilon hävittäminen. Hoitajan huone oli kylmä ja hän jätti minut alkutervehdyksen jälkeen sinne riisuutumaan hoitaessaan itse sillä välin - niin en minä tiedä, jotakin. Siellä minä sitten seisoin puolialastomana, kylmässä huoneessa, raskausvatsa pömpöllään, vilusta väristen. Mietin pitäisikö tässä peitellä rintoja, kun hoitaja paukkaa sisään, mutta siinä sitten torhistuin ja istuin pikkarisillani tuolille odottelemaan. Alku ei ollut lupaava.

Hoito oli kummallista sivelyä. Enimmäkseen kasvoille. Hoitaja asettui pääni taakse ja minua ahdisti hänen läpitunkeva katseensa. Hän lääppi naamaani ja selitti sen edesauttavan nestekiertoa (niin varmaan!), minä kuuntelin pompottelevaa sydäntäni ja tulin kiusallisen tiedostavaksi jokaisen soluni olemassaolosta. Pidin silmiäni kiinni, näytellen rentoa (tällaisissa tilanteissa kuuluu olla rentona, hei niin sanotaan MeNaisissakin ja jälkikäteen selitetään, että "meinasin nukahtaa siihen hoitopöydälle!"). Silmäluomeni räpsyivät vinhasti, hoitaja huomasi sen ja kommentoi sen olevan "erikoista". Kun sanoin tuntevani kuumotusta (hoidon aikana kuuluu myös kommentoida, sopivissa määrin reflektoida ja olla läsnä), lymfahoitaja sanoi sen olevan merkki nestekierron käynnistymisestä ja ilmoitti minun olevan "ihan punainen!". Nolostuin syvästi. Punaisuus kieli kohdallani hermostumisesta, sosiaalisesta epävarmuudesta, ja sen huomaaminen - vaikkakin hoitaja tulkitsi sen responssiksi hoitoon (mitä se kyllä olikin, ei vain sellainen vaste, mitä hän luuli) - oli niin vaivaannuttavaa. Sanomattakin selvää, ettei hoito tehonnut.

Joskus vuosia sitten eräs ystäväni teki minulle intialaisen päähieronnan. Kuvittelin, että rentoutuminen ystävän käsissä kävisi helposti. Ei, ei se käynyt. Rupesin miettimään, mitä ystävä miettii minusta hoitaessaan minua. Jouduin hoidon aikana ällöttävällä tavalla irti omasta kropastani, kuvittelen ystävän arvioivan minua kuin lihakimpaletta, katsovan kuinka reagoin tähän ja tuohon juttuun. Mitä hän tekikin, se kävi selväksi hoidon jälkeisessä keskustelussa. "Et tainnut oikein pystyä rentoutumaan?"

Jotain kiusaannuttavan intiimiä liikkuu siinä hoitajan ja hoidettavan välillä puhumattomana mattona ja siinä pitäisi sitten antautua. Koko asetelma: joku palvelemassa ja tekemässä minulle hyvää oloa, se luo järkyttäviä paineita! Hirvittävää hoitajalle, jos asiakas ei nauti! Vielä kamalampaa itsensä kipeäksi maksavalle asiakkaalle! Nauti, nauti, nauti, nauti. Rentoudu hyvä ihminen, täällä leijuu eteerisen öljyn pistävä migreettinen hajukin, hyväjumala missä ne kädet nyt menevät, älä koske niin alas selkään, no niin huh väärä hälytys, ihan kivaltahan tuo tuntuu, eikös tunnukin, ihan vaan siinä hengittelet, on joo hyvä asento, ei, et liian kovasti. Puuh. Sitä on niin helpottunut päästessään pois. Keskisyksyn kalvakka harmaa taivas on kumman lohdullinen, ratikan kolkottava jyske, kännyradion ääni korvissa katse klähmäiseen sadepisaraiseen ikkunaan. Hiljaa itsekseen, hyvä niin.