Huomasin, etten ole kirjoittanut yli kuukauteen. Mielessä on ollut kymmeniä tarinoita, joita olisin voinut kanssanne jakaa, mutta en ole jakanut. Elämä on niin täynnä elämää, että sen kirjaaminen nettiin on ollut varsin vähäpätöisessä osassa.
Listaan tärkeimmät:
-Saimme J:n kanssa asunnon. 74,5 neliön valoisa kolmio ja kohtuuvuokra. Taloyhtiöllä on viihtyisä sisäpiha, josta löytyy leikkimökki ja hiekkalaatikkokin. Ulkona voi vaikka kesäaikaan grillata ja piha näytti ihan oikeasti siltä, että siellä voisi viettää aikaa oikeasti. Mikä parasta, uusi koto on ihan kivenheiton päässä tästä vielä nykyisestä. Olen viihtynyt alueella hyvin ja nyt kun kulmakunnan nistitkään eivät enää aiheuta vitutusta (se oli jokin ohimenevä raskauteen liittyvä hormonikammo), tänne jääminen tuntuu oivalliselta. Elämällä on kerrankin jatkoa, vaikka osoite hiukan muuttuu. Yleensä muuttaessa on muuttunut myös lähikauppa ja lähikulkuneuvot. Nyt ei käy niin, vaan saan ikään kuin asettua ihan rauhassa näille hoodeille. Hauskaa on se, että lähellä asustaa (vielä) raskaana oleva ystävä ja pikku matkojen päässä molemmat siskoni! Hyvien liikenneyhteyksien vuoksi pääsen näppärästi itse asiassa ihan kaikkialle muuallekin.
-J sai töitä (kokopäivätyön, jota tässä perhetilanteen muutoksessa todella tarvitaan) ja ykskaks menetti työn. Kyseinen liike, joka hänet "palkkasi", ilmoitti kahden päivän harjoittelun jälkeen, että heillä ei olekaan työpaikkaa tarjota. Syitä en lähde tässä erittelemään, ettei kukaan tunnista itseään tästä. Joka tapauksessa J:n työskentelyyn he olivat olleet tyytyväisiä, joten "potkuissa" ei ollut siitä kysymys. Kyseinen paikka haiskahti kyllä jo alkumetreillä varsin velmulta (lue: eivät halunneet maksaa harjoitteluajalta liksaa, suhtautuivat kaikkeen muuhunkin epäilyttävän nuivasti ja jättivät asioita auki, ja tarjosivat työpaikan peruuntumisen takia liksanmaksua pimeästi jne.). Lopulta siis ihan hyvä, että paikka oli ja meni. Voi olla, että J olisi joutunut myöhemmin suurempaankin kuseen heidän takiaan.
-J sai uuden kokopäivätyön viikossa ja on ollut siellä nyt melkein viikon. Liksa on edellistä paikkaa useamman satasen parempi. Helpotuksen tunnetta lienee turha alkaa seikkaperäisesti kuvailla.
-Kävin Kättärillä hätäultrassa tänään. Sain maanantaina kovia alavatsakipuja kävelylenkin yhteydessä, jotka ovat jatkuneet vaihtelevina koko viikon. Vauva on kyllä liikuskellut ja viime viikon torstain rakenneultrassa kaikki näytti hyvältä. En ensin tavoilleni uskollisena älynnyt mennä lekuriin, vaan vähättelin koko oireistoa, kunnes J sanoi eilen illalla, että perjantaiaamuna lääkäri tilattaisiin ja tilanne tutkittaisiin. Tein työtä käskettyä. Täytyy kyllä sanoa, että hienosti toimivat omalla terveysasemallani. Sain heti aamuksi lääkäriajan ja lääkäri oli varsin osaava sekä empaattinen. Tutki, lähetti labraan ja lopulta labravastausten ollessa sellaisia, joista ei selkeää syytä kivuille löytänyt, laittoi lähetteen Naistenklinikalle ultrattavaksi. Lähdin sinne oikopäätä vain kuullakseni, että minun kuuluisi olla päivystyshoidettavana Kättärillä, koska se on tuleva synnytyssairaalani. Matkasin siis sinne ja pääsin melko nopeasti lääkärin vastaanotolle. Lääkäri oli mukava ja ultrasi sisä- ja ulkokautta vatsaani. Mitään hälyttävää ei löytynyt ja vauvakin siellä uiskenteli tyytyväisenä ja viikkoihin (20+3) nähden juuri oikeanlaisena. Lopulta lääkäri epäili kovien vatsakipujen syyksi lannerangasta johtuvia muutoksia tai hermoperää. Lannerankahan muuttuu raskaana ollessa aika tavalla, kun kohtu vie kasvavan lapsen kanssa tilaa lantionmaljasta ja muuttaa luiden sekä sisäelinten asentoa. Joskus kohtu voi painaa nivusissa olevia hermoja ja aiheuttaa koviakin kipuja. Lääkäri itse tuumasi, että oli omassa raskaudessaan kokenut vastaavia raskauteen liittyviä lannerankaaan ja hermopuristukseen liittyviä kipuja ja sanoi niiden olleen kovempia kuin itse synnytyskivut. Se rauhoitti kovasti mieltäni, koska kivut, joita olen nyt viime päivinä kokenut, ovat tosiaan olleet pelottavan lamaavia. Kun kipu on viiltänyt, on siihen paikkaan jäänyt kaikki liike ja tekeminen. Niin kuin maanantainakin kivun yllättäessä liikennevaloissa. Pysähdyin Sturenkadun suojatielle näkemään tähtiä, kunnes J talutti minut siitä autojen tieltä pois. Joka tapauksessa kaikki on nyt niin hyvin kuin vain voi olla. Kivuille ei sen enempää voi tehdä muuta kuin levätä niiden iskiessä.
-Tärkein kaikista: olen niin onnellinen! Minusta tulee äiti ja sitä ennen myös aviovaimo.
Terveisin: Gata, jonka pieni Kirppu potkii tomerasti kohdun suojissa
6 kommenttia:
Onnittelut tuosta viimeisestä lauseesta. :)
Paljon tsemppiä! Toivottavasti kaikki menee hyvin ja kipuilutkin vain ohimeneviä. Asioilla on jännä tapa järjestyä.
Tiina, ei saa vielä onnitella! H-hetki on vasta edessä päin... ;) Ei vais, kiitos vaan! Onhan se onnellinen ja iloinen asia! Mäkin uskon, että tuo vatsakipuilu menee ajan kanssa ohi. Tuntuu vaan baby vievän urakalla mutsin maarusta tilaa, niin hiukan juilistelee. Ei kai se nyt toisaalta ole mikään ihme, kun ajattelee minkä duunin naisen kroppa tekee kasvattaessaan sisällään uuden elämän!
Onnittelut asunnosta, kuulostaa hienolta! Ajattelinkin tuossa jossain vaiheessa, että meinaatteko etsiä isompaa asuntoa vai ajattelitteko jäädä sinne sinun kämppääsi. Juohevastihan tuo näytti tapahtuvan, ei vissiin tarvinnut kovasti etsiskellä?
Hyvä, että kävit tsekkauttamassa itsesi ja baban kipujen takia. Epätietoisuudessa ei ole hyvä elää, se muuttu niin helposti peloksi. Toivotaan, että raskauden toinen puolisko on helppo!
-minh-
Minh, ei me tosiaan kamalan kauaa asuntoa etsitty. Olisko ollut viikko kaks? Kyl näillä specseillä saa nopeasti asunnon jopa stadista. :)
Onneksi mun raskaus on sujunut viikon 14 jälkeen tosi hyvin, lukuun ottamatta nyt tätä viime viikkoista alavatsakipuepisodia. Se on joka tapauksessa pientä verrattuna alun raskauspahoinvointiin. Keskiraskaus on kyllä kaikin puolin todella paljon helpompaa aikaa. Oikeastaan voin tosi energisesti ja olen aikaansaava ja iloinen. Toivottavasti kunto pysyisi hyvänä myös loppuraskauden... :)
Viimeisellä lauseella tarkoitin siis tuota vaimoksi tulemista. Joka nyt ei periaatteessa ollut ihan kokonaan viimeinen lause. Aattelin, että jos se h-hetki on kovin piankin. :D
Tiina, juu, naimisiin menoa sen ymmärsinkin tarkoittavan, mutta niin siihen kuin synnytykseenkin menee vielä hetki. Vihkimiseen tosin lyhyempi aika... ;)
Lähetä kommentti