Mökillä

Asioilla näyttää olevan tapana löytää takaisin kotiin. Helatorstain leppeässä säässä, Hämeen keväisessä sylissä, siivosimme äidinisän lähisuvulle ostaman kesämökin käyttökuntoon naisporukalla: minä, isosisko ja äiti. Äidinäiti on jo kuollut, mutta kaikkein rakkain menneistä. Äidinisä on sen sijaan vanha hullu, jonka ainut hyvä perintö kohoaa tuona mökkinä keskellä isoa tonttia täynnä nurmikenttää ja metsää. Muut muistot jääköön mainitsematta.

Äidinisä muutti hetki sitten palvelutaloon, jonka vuoksi mökkiin oli rahdattu muuttokuorma. Keittiönpöytä oli pyyhkein katettu. Alta paljastui menneisyyden aarreaitta. Vanhat värikkäät tarinoita pullollaan olevat lasiesineet, juustohöylän patinoitunut pinta - ja kuka sanoi, ettei tavaraan kannata kiintyä? Tavaroissa elää puoli muistia! Äiti hauras, ja sitkeä, kaltoin kohdeltu ja siksi ajoittain ilkeä, antoi rätin viuhua. 150 senttiä valjastettuna tehokäyttöön, touhotti hermostuneena, yritti olla kuin ei olisikaan, niin täynnä että juuri ja juuri kykeni hengittämään. Onnestakin. Ehkä äiti siivosi isänsä pois tilasta, jätti äidilleen tilaa elää lasikulhot ja salaatinottimet? Illan viiletessä jo rajattiin, ei enää tarvitse, kaikki ei valmistu tänään.

Lapset leikkivät hiekkakasassa, repivät narsisseja jäähyiksi asti, söivät makkaraa ja jättivät viilenneitä jämiä pöydille. Mutaiset kädet pestiin saippualla, joka tuoksui mummun käsiltä. Mietin siellä, uudessa ympäristössä, vanhan keskellä: on aika antaa tilaa hyvälle menneelle. Anteeksiantaminen on väärä sana, mutta aselepo, se sen sijaan muotoutuu juuri tähän sopivaksi. Sinä iltana ei vielä saunottu, sen aika tulee myöhemmin.

Going outside

Loks loks vaan kuulkaa. Kevät on keväällä syntyneen ihmisen aikaa (ja kaikkien muidenkin). Pitäisi muistaa tammikuisessa hyhmässä, että elon energiainen huuma palaa viimeistään maaliskuussa. Aurinko on piirtänyt vahvalla valoviivaimellaan esiin myös puuttuneet hahmot. Tässä sitä ollaan, itseensä asettuneena, hiusväri päässä, kissa viilettää taaperoa karkuun. Minä en viiletä karkuun enää mitään.

Ei mulla muuta. Moi!

Kirjain kirjaimelta

Muuttua
kaikesta (huolimatta) ja takia
Yrittää nähdä se
mikä on jo
Unohtaa ne väärät
ja oppia pala palalta uudet
Antaa anteeksi
kun ei se heti
- näillä on tapana vinyä ja virttyä,
ennen muotoonsa asettumista

                                          Ja tässä päivässä
                                                 ihailla lapsensa autopärinää
                                          Antaa olla hetken ja silti keskittyä
                                                             Kuulla olennaiset äänet ja koostua
                                                         

Yksi, kaksi, lähtölaskenta

1. Mitä sellaista teit vuonna 2011, mitä et ollut tehnyt koskaan aiemmin?

Lapseni aloitti päivähoidossa ja minä työssä äiti-ihmisenä. Sovitteluaikaa meni monta kuukautta, mutta nyt näyttäisi rauhoittuvan ja asettuvan. Sain myös ensimmäistä kertaa elämässäni oma alan työpaikan tiukan työhaastattelurupeaman päätteeksi. Ostimme mieheni kanssa ekan ihan uuden auton kimpassa ja otimme sitä varten rahoitusyhtiöltä lainan. Tuli tosi aikuinen olo!

2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi, ja teetkö enemmän ensi vuodelle?

Viime vuonna keksin Ekovuosi 2011! -haasteen, jota olen ihan kivasti noudattanut. Meillä syödään luomua, käytetään kemikaalitietoisesti pesuaineita ja suositaan kasvisruokaa yhä enemmän. Autoilua emme ole saaneet vähennettyä, mutta uusi automme on sentään eco-mallia.

3. Synnyttikö kukaan läheisesi?

Kyllä, yksi ystävistäni sai lapsen juhannuksen tiimoilla. Pienestä pojasta tuli elokuussa kummipoikani. Toinen ilouutinen koettiin myöhemmin kesällä, kun eräs toinen ystäväni sai myös pienen pojan. Tästä pojasta taas tuli juhannusvauvan äidin kummipoika. Ympäri käydään ja yhteen tullaan.

4. Kuoliko kukaan läheisesi?

Ei, onneksi. Joitakin kaukaisempia sukulaisia lähti ikuiselle matkalle, mutta heidän kuolemansa ei kosketa sinällään minua.

5. Missä maissa kävit?

Tuli käytyä Virossa sekä Tallinnassa että Pärnussa. Molemmat ovat suosikkikaupunkejani.

6. Mitä sellaista haluaisit vuonna 2012, jota puuttui vuodesta 2011?

Vakituisen työpaikan, enemmän voimia ja jaksamista, parempaa rytmiä ja arjen suunnitelmallisuutta. Parisuhde-elämää.

7. Mitkä vuoden 2011 päivämäärät tulet aina muistamaan ja miksi?

25.6.2011 syntyi kolmas, ihana poppipäinen kummipoikani. 1.9.2011 aloitin nykyisessä mukavassa työssäni vaativan hakuprosessin jälkeen. 4.9.2011 avioliittoa takana kaksi vuotta. 16.11.2011 Poika täytti myös kaksi vuotta.

8. Mikä oli suurin saavutuksesi tänä vuonna?

Työ- ja kotielämän onnistunut yhdistäminen. Perheen asioiden järjestyminen pikku hiljaa, pienin askelin. Tuntuu, että nyt on oikeat ihmiset ympärillä.

9. Mikä oli suurin epäonnistumisesi?

En koe epäonnistuneeni muussa kuin syömisessä. Olisi hienoa löytää siihen(kin) tasapaino.

10. Kärsitkö sairauksista tai vammoista?

Masennusta tai unettomuutta ei ole esiintynyt reippaasti yli vuoteen. Työskenneltävää tasapainon eteen silti riittää.

11. Mikä oli paras asia, jonka ostit?

Uusi auto, matka Pärnuhun.

12. Kenen käytös herätti hilpeyttä?

Oman pienen duudeliduun kaikki kasvuun liittyvät jutut mahtipontisista taaperoraivareista puheen opettelun tuomiin hauskoihin sattumiin. Ja tietysti kaikkien läheisten ipanoiden samaiset kommervenkit lisänä.

13. Kenen käytös masensi?

Oma ja miehen, yhdessä ja erikseen.

14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?

Autoon ja lainoihin.

15. Mistä olit oikein, oikein, oikein innoissasi?

Meinasin hypätä katon läpi, kun onnistuin saamaan liput itselleni, pikkusiskolleni ja yhdelle ystävälleni RHCP:n keikalle Tampereelle elokuulle 2012! Samaan syssyyn hoidettiin vielä itsellemme kelpo ja halpa hotelli. Reissusta tulee mahtava!

16. Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua vuodesta 2011?

RHCP Ethiopia. Paleface Saapuu elokuun yö. PJ Harvey This mess we're in.

17. Viime vuoteen verrattuna, oletko:

b) laihempi vai lihavampi?

Lihavampi ja selkeesti.

c) rikkaampi vai köyhempi?

Rikkaampi.

18. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?

Eipä tuota kaduta loppujen lopuksi mikään. Sitä tekee sen, mitä parhaakseen sillä hetkellä osaa.

19. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?

Sama kuin edellä.

20. Kuinka vietit joulua?

Äidin luokse menimme aamulla riisipuurolle ja kahville. Näin siellä siskojani perheineen. Illaksi menimme Isosiskon perheen luokse joulunviettoon. Tarjolle laitettiin yvin perinteinen joulupöytä, melkein kaikki valmiina ostettua. Jako oli sama kuin edellisvuonna: me hommasimme pääruoan ja sisko alku- ja jälkiruoan. Ennen ruokailua kävi pukki (ja taas mies missasi sen - on se jännä!). Retkotimme "virallisen osuuden" jälkeen siskoni kanssa sohvalla punkkulasit käsissä, katselimme jouluillassa vilistäviä pikku mukuloitamme ja otimme erittäin rennosti. Paras joulu aikoihin, ei edes ähkyä.

22. Rakastuitko vuonna 2011?

En (omaa lasta lukuun ottamatta. Siihen kun tuntuu olevan jatkuva rakkaudenhuuma päällä.)

23. Kuinka monta yhdenyön juttua?

Zero.

24. Mikä oli suosikki tv-ohjelmasi?

Tahdon asia -dvd.

25. Vihaatko nyt ketään, jota et vihannut viime vuonna tähän aikaan?

En.

26. Paras lukemasi kirja vuonna 2011?

Liittyy vahvasti duuniin, eli:

Traumaperäisen dissosiaatiohäiriön vakauttaminen - taito-ohjelma potilaille ja terapeuteille.

27. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi?

Paleface.

28. Mitä halusit ja sait?

Kesälomamatkan. Liput RHCP:n keikalle.

29. Mitä halusit, muttet saanut?

Vakituista duunia.

30. Mikä oli suosikkileffasi tänä vuonna?

Dokumenttielokuva Ikuisesti sinun iski kovaa. Oli hyvinkin käänteentekevä vaikutus.

31. Mitä teit syntymäpäivänäsi ja kuinka vanha olit?

31-vuotispäiviä viettelin, mutta eipä ole hajuakaan, miten siten vietettiin. Ei ehkä mitenkään? Leivoinko kakun? Öööö.

32. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi mittaamattomasti tyydyttävämmän?

Kyky parempaan suunnitelmallisuuteen.

33. Kuinka kuvailisit henkilökohtaista pukeutumiskonseptiasi vuonna 2011?

Tunikoita, legginssejä, Gudrun Sjödeniä, Marimekkoa, käytännönläheistä ja nättiä (ja telttamallista levinneen ruhon peitoksi).

34. Mikä piti sinut järjissäsi?

Mies, Poika, muutama läheinen ystävä ja siskot lapsineen. Työ, rutiinit. Kesän valo.

36. Mikä poliittinen asia herätti eniten mielenkiintoasi?

Alkava presidenttipeli. EU:n taloustilanne.

37. Ketä ikävöit?

Ei ole ketään ikävöitävää. Kaikki tärkeät on koko lailla saatavilla ja läsnä.

38. Kuka oli paras tapaamasi uusi ihminen?

Hauskat, osaavat duunikaverit.

Uimahallin naiset

Katsoin sitä vaaleaa, viisissäkymmenissä olevaa, jonka vatsa oli omaani suurempi. Se kerrostui kahdeksi vaaleaksi limpuksi, yhtä suureksi puskuriksi, joiden väliin napa jäi piiloon. Lyhyt vaalennettu tukka (välttänyt keltaisuuden, ehkä sille oli joku kampaaja suositellut silvershampoota), vedestä taakse suittuna. Oli se pitempikin minua, jos lihavampi. Käveli samaan höyrysaunaan eukalyptustuoksuihin, istahti yllättävän pehmeästi lauteille ja jäi sinne sumuverhon taakse. Omat reiteni levisivät kaakelille, vieressä tanottivat terhakkaat treenatut lihakset, pinkeinä julistamassa ahkeruuttaan. Niitä venyteltiin, jalkateriä hierottiin. Hetkeä aiemmin samat koivet varmastikin olivat polskineet jalkojen jatkeena olevan yhtä liikutetun kehon eteenpäin altaassa.

Oma varteni, yhden lapsen maailmaan saattanut, lössähtäneenä. Ei tosin lapsensaannista, vaan syömisestä. Lapsensaanti muokkasi oman vartaloni ainoastaan paremmaksi, jotenkin liikautti kropan kulmat hiukan eri asteeseen. Synnyttäneen naisen lanteet, sellaiset ne ovat, jotenkin anteeksipyytelemättömät. Rintani ovat raskaat, aina olleet, nyt pienet nännit aiempien litteiden pihojen keskellä. Emännän käsivarret eivät ohene soiroiksi laihanakaan, saati nyt. Akilleen kantapäät perkele.

Nuorempana sitä tuli kiusallisen tietoiseksi vartalostaan, kun nousi uimahallin saunassa lauteilta ja joutui kävelemään ikuisuudelta tuntuvan matkan ovelle. Kuin catwalkia pitkin siinä mentiin, katseet niskassa, peppu selluliitista (olemattomasta) täristen. Nyt sitä samaa tunnetta ei tavoita, kun kenenkään katse ei enää poraudu. Ehkä siksi, kun kukaan ei oikeasti edes katso. Ehkä siksi, että ei välitä, ainakaan ihan niin paljoa. Kroppani sitä paitsi tuntuu aina samalta, lihavana ja laihana. Samankokoiselta, yhtä kömpelöltä/sirolta, isolta/pieneltä, naiselta/emännältä. Se sama fläsärimäinen vaihtelu tyytyväisyyden ja hyväksymättömyyden välillä, peruja sieltä jostain, minne en nyt mene.

Suihkussa viereeni eksyi kaksi pitkänhuiskeaa teinityttöä. Toisen rinnat turvonneet, kuin isot kypsymäisillään olevat omenat, rintarauhaset lauloivat hoosiannaa. Pyllyssä haaleita raskausarpia. Ja silti tytöllä oli pienet 12-vuotiaan lanteet, lapsenpeppu. Ihminen kehittyy kuin koiranpentu: pullahtelee epämääräisesti aikuisen mittoihin sieltä täältä, niin että on hetken ihan eriparia. Selkä kukki finnitarhaa, vatsa valkoinen maito, pinta särkymätöntä sileää peiliä. Ja siinä ne kaksi naisenalkua (inhoan tuota sanaa, mutta sitä ne kaksi olivat: alkuja jollekin) olivat, epävarmuus kumisten ympärillään. Kun katseeni eksyi omenarinnan silmiin normaaliksi ohimeneväksi sekunniksi, hetkiä mitä nyt sattuu yhtenään tuntemattomien kanssa, sain vastaani tuikean kysyvän piikin: "Mitä sä tuijotat?" Ihminen näkee tuijottamattakin, mutta sen tyttö tajuaa vasta joskus myöhemmin.

Toisella puolella nainen suihkutti alapäätään koskematta käsin tavaraansa. Hän vain levitti haaransa, suuntasi suihkun pimppiinsä ja liikutteli suihkuvirtaa eestaas. Siinä tuli mieleen, että miksi ei voi koskea? Onko joku koskenut ehkä joskus väärin? Ennen kuin pääsin pitemmälle, lopetin. Ei kaikkialla voi olla traumaa, tai vaikka olisikin, mitä sitten? Auttajatyössä oleva sortuu työminään vapaallaankin. Siitä tietoiseksi tuleminen vähentää taakkaa merkittävästi. Sillä naisella oli muuten eriskummalliset alaspäin sojottavat pienet tiukat tissit. Kuin 80-luvun kolmiopillimehupurkit.

Yhdessä välikössä suihkutteli hämmentävän kaunis nainen poikaansa. Lapsi kiljahteli suihkun alla, tepsutti siihen yhä uudelleen, taaperonvatsa pyöreänä, napa vielä pikkuisen ulkonevana. Muistuttamassa siitä, minne arvesta oltiin kytköksissä vielä silmänräpäys sitten. En kehdannut katsoa niin tarkkaan, mutta sen mitä ilkesin, etsin arpia niistä kahdestä täydellisesti muodostuneesta rinnasta. En löytänyt. Hoikka varsi oli selluliititon, liian laiha, mutta kaunis. Häpykarvoitus pornoviivaksi muotoiltu. Lainasin siltä nätiltä tädiltä shampoota, koska unohdin omani eteisen pöydälle. Sillä tavalla käy keskivertonaisille, sukkahousuissa on kissankarvaa ja shampoot unohtuvat pöydille. Täti lainasi, äänsi suomea venäläisittäin ja minä sain itseni kiinni ilkeistä ajatuksista. Tukkani oli niin paskainen, että shampoo ei meinannut jaksaa irroittaa kaikkea rasvaa ja muotoilutuotetta. Kainalot hinkkasin naamanpesuaineella. Lähdin kotiin harjaamatta tukkaani, mutta vartalon rasvasin granaattiomenarasvalla. Siitä tuli hieno olo.

Tuokiopaloja

Lastenhuoneesta kuuluu miehen epävireinen jokailtakunlamppusammuu. Lamppu ei tunnu sammuvan, sillä huoneesta kuuluu laulun lomassa myös päätyynyyn, hei nyt heti! Kohtaamiset uhmaikäisen pojanviikarin kanssa muodostavat elämässäni suuren osan määreestä o n n i.

Makupaloja sinullekin:

Isi laittaa Poikaa turvavöihin auton takapenkillä.

Poika: "Ei haluu! Ei haluu!"

Isi: "On pakko laittaa. Autossa ei voi olla ilman turvavöitä."

Poika: "Ei haluu! Ei haluu!" Kiemurkiemur.

Isi: "On pakko laittaa. Autossa ei voi olla ilman turvavöitä."

Poika: "Saatana."

*******

Poika tekee epämääräistä krkrkrkrkrkrrrrrrkrkkrkrkrkrr -ääntä. Ihmettelemme sitä molemmat, isi ja äiti. Krrkrkrkrrrrrrrrrrrrrrrrrkrkrk jatkuu. Muumitalo -kirjasta näytetään nukkuvan Nipsun kuvaa ja jatketaan ääntelyä. Sitten liikahtaa synapseissa jotakin!

Äiti: "Aa, kuorsaako Nipsu?"

Poika: "Krrrrkrkkkkkk nukkuu krkkkrrkrrrrrrrrrrrrrrrr!" Sormella töhötetään Nipsun kuvaa.

Toinen oivallus!

Äiti: "Kuorsaako ehkä isikin samalla tavalla?"

Poika: "KUOR!"

*******

On vielä pimeää, on aikainen aamu. Olohuoneesta kuuluu kummallista taaperon köhintää. Muistuttaa erehdyttävästi virkayskää.

Isi: "Mikä on? Kulta, mikä on?"

Poika: Köhököhököhö!

Isi: "Hei rakas, mikä on? Onko hätä? Hei, mitä täällä on? Nyt näytät, avaa suu! Mitä tää on?!"

Poika: "Miaun kakkaa - HYI! YÖK!"

9 kuukauden kypsyttelytauko

Tervehdin teitä kaikki siellä, ruutujenne takana, jälleen kerran. En tiedä tervehdinkö säännöllisesti, useasti, joskus, harvoin. Tervehdin, kun huvittaa. Kirjoittamattomuus tekee oudon fiiliksen. Kyllä mä ilmankin pärjään, ei sillä, mutta joku mussa kaipailee naputtelua. Samalla kun tätä tässä kirjoitan, koen jo pikkuisen ahdistusta siitä, että nyt tätä sitten pitää ylläpitää. Kummallista. Josko saisi antaa vaan tämän(kin) asian olla omalla painollaan. Opettelua, opettelua.

Mitä mulle sitten kuuluu? Kuuluu perheistä elämää. Kaksivuotias Poika määrittelee tahtia, työn ja muiden ajantappojuttujen kulkiessa sievästi perässä. Meillä on varmaan ihan tavallinen perhe, mutta samalla perin eriskummallinenkin. Ei eriskummallinen sillä tavalla, että oltais jotenkin coolimpia kuin muut, niinku että tehtäis jotain vinkeitä, kadehdittavia ratkaisuja, mutta sillä tavalla eriskummallisia, että menneisyyden tapahtumat marssittavat aina väliin tiettyä skeidaa tähän päiväänkin, joten arkea on suunniteltava tarkoin. On selvää, että se menee vituiksi aika ajoin - se suunnitelmallisuus. Sitten kärvistellään väsyneinä ja hajallaan, kerätään joukot kokoon ja puuskutetaan etiäpäin. Kun on lätkäisty traumakortilla päähän, joutuu miettimään juttuloita eri tavalla. Ei se mitään, en jaksa katkeroitua siitä enää, en jaksa rypeä vihassa tai muussakaan. Katse on eteenpäin, vaikka menneisyys koittaa änkeä tähän päivään sinnikkäästi. Onneksi tunnistaminen on aika kivasti hallinnassa. Sillä pötkii jo pitkälle.

Mitä tästä voi päätellä? No ainakin sen, että mä voin ihan hyvin. Mä koen, että oon selvillä vesillä. Oon esimerkiksi hirveän onnellinen äitinä. Oon sitä joka solullani, todella syvältä. Poika on parasta, mitä on ikinä tapahtunut. Poika on myös se, joka paljasti viimein kaiken mussa. Hyvä niin. Nyt mennään näillä, tietäen että koko ajan paranee vaan - joka alueella.

Pojan kanssa on vaan niin uskomattoman kokonaisvaltaista ja onnellista. Netissähän kiehuu ja kuohuu koko ajan nämä äitiyden eri kuppikunnat ja ne oikeat ratkaisut lyövät toisiaan kartulla päin pläsiä. Itse sitä on jotenkin loputtoman kyllästynyt vastakkainasetteluun. Sitä yhden lapsen äitinä on löytänyt sen oman maaperänsä. Toki sitä antaa itselleen vitsaa joistakin Pojan vauva-ajan ratkaisuista (olisin voinut olla parempi!), mutta samalla sitä on armeliaan ymmärtäväinen ja tajuaa, että sitä tekee kuten parhaaksi näkee selvitäkseen. En jaksa juuri nyt osallistua vertailuun. Ehkä jos olisin saanut toisen pienen Pojan kaksivuotispäivän tietämillä, joutuisin jälleen tiettyyn kyseenalaistamisen suohon. Onhan se perhedynamiikka ihan uusiksi menoa siinä hötäkässä, kun yhtäkkiä kolme onkin neljä. Yhtä kaikki, syyllistyä voi, milloin vain. Epävarmuus ja tietämättömyys on sille tunteelle ominta maaperää. Kaikkihan tietää, että epävarmuus iskee, kun ei ole vielä tottumusta. Uuden kanssa ei koskaan voi oikein olla. Siksi olen tyytyväinen kolmeen perheenjäseneen. En jaksaisi höykäyttää kaikkea nyt ympäri. Höykäyttelen itseäni ihan riittämiin, tarkoituksella ja tarpeeseen. Siksi kaikelle muulle rauha. Heimoi vaan ensi kertaan!