Maanantaina loppui terapia. Viimeinen kerta oli vähemmän tunteikas, mitä osasin etukäteen odottaa. Lopettaminen tuntui kyllä haikealta, mutta silti erittäin oikea-aikaiselta. Kuten sanotaan, kasvoin terapiasta ulos. Tarve käynneille on vähentynyt selkeästi kuluneen kevään aikana. Vielä viime syksynä terapian loppuminen valmistumiseeni tuntui kamalalta ja pelottavalta ajatukselta, jota en suostunut liiemmin edes pohtimaan. Omaa paranemisprosessiaan on kuitenkin erittäin vaikea etukäteen ennustaa, joten nyt kun lopetus sitten tuli ajankohtaiseksi, se ei tuntunut ollenkaan repäisyltä tai jäämiseltä tyhjän päälle. Päinvastoin, olen täysin valmis olemaan omillani.
Terapiahan ei varsinaisesti lopu käyntien loppumiseen, vaan jatkuu asiakkaan, eli tässä kohtaa minun, omassa päässä vielä pitkään sen jälkeenkin. Kaikkea en ehtinyt ajan kanssa terapiasuhteen aikana käsitellä ja näihin osa-alueisiin lukeutuvat nyt ainakin tuo omassa viime merkinnässäni esille ottamani syömishäiriökäyttäytymiseni (jota olen merkillisen vähän aiemmin blogissani käsitellyt) ja suhtautumiseni päihteisiin. Lupiini kirjoitti ansiokkaasti kännäämisestä viime postauksessaan. Se kirvoitti ajatuksia omassakin päänupissa alkoholiin ja muihinkin päihdykkeisiin liittyen.
Viime syksy ja oikeastaan alkutalvi menivät melko railakkaissa merkeissä. Kaikki viinaksien kanssa puljaamiset toteutin niin pieteetillä, että oksat (tai oksut) pois. Tuntui, että sivistynyt kahden lasin valkoviinin siemaileminen oli jotain kummeksuttavan tylsää, joten minäpä tempaisin aina pullollisen pari kyseistä ilolientä ja tietty baariostokset päälle. Ei sillä, muutamia legendaarisen hauskoja reissuja tuli koettua mahtiseurassa, mutta silti krapulakosto tuntui kohtuuttoman kammolta. Makasin aina vähintään kaksi päivää fyysishenkisessä helvetin esikartanossa vain vaipuakseni sen jälkeen usean päivän masennus- ja ahdistuspaskaan. Viina puuduttaa minut aika pahasti.
Jossain vaiheessa syksyä kekkasin tietysti vanhan kaverini blaadaamisen. Anna päihdehakuiselle mikä tahansa sekoitin, niin sitä nautitaan tasan niin kauan kuin sitä on. Parastahan (or NOT) on toki vetäistä aivan järjettömät viinapuudutukset alle ja sitten imuttaa budia niin, että meinaa kirjaimellisesti tukehtua myssynauruunsa. Tai vaihtoehtoisesti tempaista kukan alle niukkanen vaikka Sirdaludia, niin johan on rento olo. Sinällään pilvenpolttamisessa ei ole mitään kummempaa vikaa, eikä itse asiassa kännäämisessäkään, mutta siinä on, että kumpaistakin täytyy tempoa kuin ne olisi maailmasta tuota pikaa ehtymässä kokonaan. Kaiketi tuollainen käytös viittaa niin suoraan täysin selvästi (hahahah) päihdehakuisuuteen, joka mielestäni taas viittaa suoraan siihen, että päihteiden käyttämisellä haetaan jotakin muutakin kuin pelkkää päihtymisen tuomaa mielihyvää. Tarkoitan tällä nyt sitä, että päihtymistä käytetään ratkaisuna johonkin oloon tai elämäntilanteeseen, mikä aina on suoraan perseestä. Tämä kuvio oli pakko tiedostaa, kun kerran tiedostamisen aika on ollut päällä jo pitemmän aikaa muutenkin.
Uskalsin avata kerran suuni päihdekuvioon liittyen terapiaistunnollakin. Käsittämättömän noloa se oli, mutta pakotin itseni siihen itseni takia. En toki kokenut olevani suuren luokan nipa nitka, jonka elämä on valumassa suoraan ränniin (hahahhhahaha), mutta yhtä kaikki en ollut tyytyväinen omaan riekkumiseeni, joka taas aiheutti minulle huolta tulevasta. Mihin tuollainen holtittomuus johtaisi, jos siihen en ajoissa puuttuisi? Suun avaaminen auttoi. Asia tuli pakkokäsittelyyn ja päivänvaloon. Laitoin oman pääni pölkylle asiasta ja tein muutoksia.
J:n (rakasrakas) tullessa elämääni muuttuivat viikonloppuiset baarisessiot nopeasti kuherteluksi ja päihdeorientoituneisuus luonnollisesti päihteettömyydeksi. Silti koin tarvetta käsitellä asiaa sekä J:n että parin hyvän ystävän kanssa. Pohdin omaa suhdettani koko känni/myssy/(pilleri)kuvioon ja tulin loppujen lopuksi siihen tulokseen, että alkoholi, napit ja budi eivät sovi minulle mitkään. Ensinnäkin saan kaikkien liika- ja sekakäytöstä kaupan päällisiksi joka kerta massiivisen ahdistusmasiksen, ja toiseksikin en osaa oikein hallita päihteiden käyttämistä. Sekä blaadaaminen että kännääminen lähtevät melkein poikkeuksetta joka kerta lapasesta: liian helposti lasillinen lipsahtaa kymmeneksi ja jointillinen koko yön hiisaamiseksi. Krapulapaskiksissa annan itselleni tietysti luvan napata rauhoittavaa. Kuvio not good. Tein siis pesäeron. Jo ennen raskautumistani vähensin alkoholinkulutustani muutamaan lasilliseen per biletysilta ja pajauttamisen jätin kokonaan. Päätökseeni vaikutti olennaisesti se, että minua ei kerta kaikkiaan enää kiinnosta hankkia itselleni vapaaehtoisesti masisfiilareita. 28 vuoden ahdistelun jälkeen en näe mitään järjellistä syytä olla päivääkään niissä syvissä vesissä itse aiheutetusti. Se tuntuu itse asiassa täysin riemudiotismilta. Muutaman tunnin päihdehumautus ilofiiliksineen ei riitä mitenkään päihittämään vittumaisia jälkiseuraamuksia. Minun pääni nyt vaan ei kestä päihteitä, ja ei se mikään ihmetyksen aihe ole edes. Jos on pitkään kärsinyt mielenterveyden ongelmista, on sulaa hulluutta sekoittaa päätänsä kemiallisesti. Täytyy antaa sen nyt vain levätä luomuna ja viedä eteenpäin paranemisprosessiaan.
Raskaaksi tuleminen luonnollisesti auttoi lopettamispäätöksen viime silauksessa. En ole tehnyt varsinaista absolutismilupausta itselleni, mutta olen luvannut pitää itsestäni huolta. Jos se tarkoittaa tenuttelusta/hiisaamisesta kieltäytymistä raskauden loputtuakin, sitten se on sitä. Nyt paksuuntuessa alkoholia (pilvestä puhmattakaan) ei ole edes tehnyt mieli (hyvin harvoin ilmenevää viinihimotusta lukuun ottamatta, mutta viinihimotuskin liittyy täysin makuun ja esim. hyviin ruokiin), joten dokaamisen kaipaaminen tuntuu jotenkin kaukaa haetulta. Voi kuitenkin olla, että kosteat juhlat ja occasional jointti voivat kiinnostaa taas vauvan syntymän jälkeen, joten ehdottomalla julistamislinjalle en lähde. Perusperiaate on joka tapauksessa pyrkiminen olemaan selvin päin. Koetan vain pitää kuulan radallaan ja mielenterveyden kohdillaan, olivat keinot sitten umpiradikaalit jonkun mielestä tai eivät.
Päihdeällötys ulottuu itse asiassa jopa asuinympäristöön. Tämä puoli stadia nyt tunnetusti on kunnon nitkapesä, joten kaiken maailman Seija Subisteihin ja Heikki Herskisteihin, Atte Amfetaministista tai Palle Pilleripäästä puhumattakaan, on täysin mahdoton olla törmäämättä. Kesäaikana ne nyt vielä oikein kansoittavat puistot sun muut paisekäsineen, joten kohtaamiselta ei voi välttyä. Ennen muinoin nistien läsnäoloon ei oikein kiinnittänyt mitään sen kummempaa huomiota, mutta nyt pulla mahassa jokin suojeluvaisto on pukannut päälle tsumamin lailla. Tuossa eräänäkin päivänä visiteerasin lähikaupassa ja kassajonossa jouduin kunnon räkänipapariskunnan piirittämäksi. Pariskunnan miespuoleinen henkilö oli kuosannut hitailla oikein kunnolla ja narisi puhelimeensa jotain tyypillistä narkkiläppää tyyliin "tuu tänne, lähetään bilettään, eiku tuu nyt, kato joo, mis sä oot, joo me ollaan täs kaupas, ton senjasen joku sejase on pykälässä kanssa, kato tuu nyt, sejasekin tulee ehkä narinarinarinari". Samainen heebo ei sitten tajunnut, että minä olin ladannut ostokseni siihen hihnalle ennen häntä ja tunkikin rei'itettyine tahmakäpälineen niin lähelle, että ehdin jo kuvitella spigun vahingossa pistävän minua ällötyksen taskusta suoraan reiteen. Kaikkein kummallisinta oli se, että tämäpä narkkaripari oli hiusväriostoksilla. Huomasin ajattelevani pääni sisällä, että vitunmulkut jos te koskette muhun noilla hepatiitin ja hivin kuorruttamilla paskakäsillänne mä saletisti huudan aivan vitun lujaa ja tapan kaikki tähän kassajonoon ettekö te nyt tajua saatana että mä odotan vauvaa senkin paskaläjät vittuperkele ostaisitte niiden hiusvärien sijaan ennemmin kloriittia ja pesisitte ittenne sillä jumalautaaaaaaaaaa!!!! Ööh. Yleensä en ole ihan näin ennakkoluuloinen (herra ties kaikki sen nyt tietää), mutta raskaus on saanut aikaan jonkin hälytystilan. Metron portaissakin meinaan saada slaagin, jos joku lautaspupilli iskeytyy siihen niskaan hönkimään. En ymmärrä, eihän pelolleni ole mitään järjellistä selitystä, mutta se vain tulee niin voimallisena, että saan todella pidätellä raivoapinakarjuntaa sisälläni. Ehkä katunistiällötys myös liittyy omaan päihteettömyyteen ja lupaukseen pitää nuppi selvänä. Ei kai oikein jaksa katsoa itseään aktiivisesti tuhoavia ihmisiä ympärillään. Outoa se on yhtä kaikki. Näillä nyt joka tapauksessa mennään.
6 kommenttia:
Tuo päihteettömyys ja sen lopettaminen (luonnollisesti) ja sen tiedostaminen/myöntäminen itselleen on hieno juttu. Ja kandee sitä käsitellä, siinä ei mtn menetä, tai niin mä itse koen sen vaikka en ole esim. uusimille ystäville niistä kertonutkaan mtn vaikka muuten jaetaan lähes kaikki. En koe olevani valmis siihen ja pelkään, että minut tuomitaan sen vuoksi. Ehkä sit joskus...
Lumi, mun mielestä se, ettet kerro kaikille uusimmille tuttaville päihdemenneisyydestäsi, on ihan tervettä itsesuojeluvaistoa. Tunnetusti ihmiset nyt ei ymmärrä tietynlaisia ongelmia aina, kuten menneitä mielenterveys- tai päihdejudensseja ja tuomitsevat yksioikoisesti toisen niiden perusteella. Kyllä ajan kanssa sitten selviää kehen voi oikeasti luottaa ja keneen ei. Kaikkiin ei koskaan voi.
Se ilmeisesti kuuluu tuohon raskauteen, että alkaa leijonaemon lailla suojella sitä jälkikasvuaan jo sen vielä ollessa vatsassa. Ainakin raskautettuja ystäviäni sivusta seuranneena päättelisin näin. :)
Tiina, se on jotenkin helpottavaa kuulla muilta samankaltaisista reaktioista. Tajuaa, ettei ole tullut hulluksi, ainostaan raskaaksi. :D
Hyvä asenne raskaanaolevalle. Oikeasti, lastaan haluaa suojella pahalta ja nistit edustavat sitä ihan suoraan ja selvästi; likaa, rikollisuutta, tauteja, väkivaltaa, mielenterveysongelmia jne. Minä en ole raskaana ja silti ihan samanlainen olo ja asenne iskee joskus töissä kun joku rapanitka lähmii paskaisilla kourillaan tavaroita ja sylkee ja sönköttää ja minun tekee mieli alkaa vain potkia päähän tyynen rauhallisesti..
Tosiasiallisesti nistejä ei tunnista -vain sairaimmat tapaukset- katukuvasta muista ihmisistä, ellei selkeästi mene huonosti ja tyyppi ole elänyt nidekulttuurissa vuosia ja vain ja ainoastaan siinä. Se jättää tietyn kulttuurin ja slangin ihmiseen ja jokainen tavis vaistomaisesti varoo sellaista. Kuitenkin, tosiasiassa, juopot on paljon vaarallisempia kuin nistit. Ihan kaduntallaajille, nimittäin. En ole koskaan joutunut esim. töissä painimaan pelkän niden kanssa, joka ikinen käsiksi käyvä on ollut joko humalassa tai sekakäyttäjä.
Asiasta sadanteen: 0len niin kateellinen kun saat olla raskaana! Varmaan ihan omien hormonien hyrräämisenkin takia tuli tuo koira hankittua...:/
-minh-
minh, en ollut huomannut kommaasi, kun vasta nyt. Kiva, kun käväisit ilmaisemassa aatoksiasi. Samaa mieltä kanssasi koko jutusta. Ja omassa postauksessanihan tarkoitin nimenomaan tätä rapanitkajengiä, jäävuorenhuippua. En sitä muuta päihdeongelmaisten joukkoa, joiden olemassa olo ei kanssa ihmisiä kadulla ärsytä sen enempää kuin tavistenkaan. Nämä ovat mielestäni nimenomaan kaksi aivan eri asiaa.
Todellisuudessahan en pelkää yhtäkään nipaa tosissani (ellei ihan oikeasti ole syytä), mutta nämä vaistot (äidin) saavat kyllä säpsähtelemään milloin mistäkin. Tuosta koiruliinista ajattelinkin tänään, että ihan kuin vauva olisi tullut taloon! Ihanaa, että se tervehdyttää ja yhdistää teitä kaikkia. Olen siitä tosi iloinen!
Lähetä kommentti