Minä suhteessa maailmaan

Loma on hyvää matkaa täyskäynnissä. Olen ottanut ilon irti: eilen makasin koko päivän ja luin Khaled Hosseinin Leijapojan loppuun karkkikulhon äärellä. Karkit tosin jäivät vähemmälle huomiolle kirjan ollessa kertakaikkisen järkyttävä ja ajatuksia herättävä. Korjasin herkkuvajausvahingon takaisin illalla syömällä miehen laivalta tuomaa Tobleronea ja vetämällä päälle minttusuklaajäätelöä. Herkut maistuivat nopean Namaskaar Express-päivällisen jälkeen mainiosti varsinkin, kun olimme vuokranneet elokuvan Charlie Wilson's War. Kyseinen elokuva kertoo Hosseinin kirjan tapaan Afganistanin tilanteesta, joka on edelleen maailmanpoliittisesti erittäin mielenkiintoinen ja kaikin puolin suuria negatiivisia tunteita herättävä. Hosseinin kirjojen (Leijapoika ja Tuhat loistavaa aurinkoa, jonka luin jo viime kesänä) kautta olen päässyt sisälle tuohon muslimikulttuuriin pienen ihmisen näkökulmasta. Länsimäinen islam-propaganda on saanut jokseenkin vittumaiset kasvot sen jälkeen. Ei sillä, että romaaniin pitäisi luottaa ainoana tiedonlähteenä, mutta silti.

Olen elänyt viimeisen vuoden vahvan omatunnon heräämisen aikaa. Jos maailmanpolitiikka ja ympäristöasiat ovat aiemminkin kiinnostaneet, nyt mielenkiintoni on triplaantunut. Olen katsellut dokumenttielokuvia ilmaston lämpenemiseen liittyen, pohtinut omaa kulutuskäyttäytymistäni ja tehnyt siihen suuria muutoksia. Ensinnäkin meillä kierrätetään paljon tunnollisemmin kuin aiemmin. Biojätteet olen luonnollisesti (sopipa sana tähän hyvin!) lajitellut jo pitkään, mutta viime aikoina meillä on lisäksi kerätty kaikki pahvijäte kierrätykseen (puhumattakaan KAIKESTA PAPERISTA). Ihmisethän osaavat yleensä kierrättää isommat pahvit ja kartongit, mutta eivät huomaa suuren osan elintarvikkeista pakatun pahvikääreisiin. Meillä menee kierrätykseen kaikki. Toinen muutos on ollut lasien kierrättäminen. Tarkoitan nyt muita lasipakkauksia kuin pulloja. Säästän nykyään nekin kaikki ja vien keräykseen. Juomapullothan suomalaiset osaavat kierrättää tunnollisesti panttisysteemin ansiosta.

Nyt olen alkanut pohtia metallia. Meillä käytetään melko vähän säilykkeitä, mutta nekin voisi kyllä pyrkiä jatkossa kierrättämään. Kierrätys vaatii hieman järjestelyä, koska kaikkea ei saakaan enää kätevästi vain heitettyä yleisroskikseen. Biojätteet nyt vielä on helppo nakki, mutta esim. lasipakkaukset vievät tilaa melko paljon ja sitä minulla ei juuri liikene ylimääräistä. Niitä tungetaankin roskiskaappiin niin, että tursuaa. Papereille ja pahveille meillä on eteisessä kaksi paperikassia, jotka nekin vievät tilaa kengiltä ja näyttävät rumilta. Tässä asunnossa niiden sijoittaminen kenkien kanssa samaan paikkaan nyt vain on ainoa ratkaisu. Kissojen mielestä ne tosin ovat ratkihauskat! Kerrostaloasunnossa asuessa biojätteiden, pahvin ja kartongin ja yleisjätteen lajittelu onnistuu helposti ja pienellä vaivalla, koska meidän jätehuoneesta löytyvät paljut näille kaikille. Saan siis jopa juomatölkit (maitotölkit jne.) näppärästi talon jätehuoneeseen. Pullot tietysti kauppaan, mutta metalli ja lasipakkaukset vaativat jo vaivannäköä. Kiikutan lasipakkaukset melko lähellä olevan lähikaupan pihalle oleville lasikeräyspisteille. Metallinkierrätyspiste on vielä hukassa, mutta löytynee pian, kun viitsii etsiä.

Loppujen lopuksi kierrättämisen vaivasta nuriseminen on täysin naurettavaa. Kuluttaminen sujuu iloisen autuaallisesti, mutta jälkiä ei viitsisi kukaan siivota. Jokaisella on mielestäni ekologinen vastuu hävittää omat jätteensä oikein. Maailma hukkuu kulutuspaskaan ja ilmasto lämpenee koko ajan. Mielestäni on erittäin noloa, jos aikuinen terve ihminen ei todella viitsi mitään asialle tehdä. Kierrättäminen on kuitenkin loppujen lopuksi niin helppoa ja sitä paitsi lajitteluun tottuu todella nopeasti, eikä sitä koe vaivaksi vaan ehdottoman järkeväksi. Moni omakotitalossa tai rivitalossa asuva valittaa, että ei viitsi kierrättää esim. pahveja ja juomatölkkejä, metallia tai lasipakkauksia siksi, että niille ei löydy jätehuoneesta paljua. Moni kuitenkin käyttää suuria automarketeja ruokaostoksiin ja ajaa niihin vielä autolla. Nykyään näiden automarketien pihoilta löytyy kierrätyspisteitä, joissa on mahdollisuus tehdä sama homma. Esimerkiksi asuessani V:n kanssa minä tein niin kauppareissujemme yhteydessä. Biojätteet nyt on melko helppo kompostoida omakotitalossa, mutta tuota rivitaloasumisen biojäteongelmaa en ole ratkaissut. Ehkä joku muu on?

Samoista syistä meidän tuleva rakas pullamme tulee käyttämään kestovaippoja. Onhan se kaiketi monen tiedossa, että kertakäyttövaipat ovat suurin yksittäinen kotitalousjäte. Ekologinen omatunto ei anna mitenkään periksi kertakäyttövaipoille ja sitä paitsi olen kuullut, että kestovaipat ovat parempia vauvan pepullekin. Isosisko on näyttänyt kahden tyttönsä kanssa mallia, miten kätevästi koko homma pyörii ja on luvannut sitä paitsi myydä pikkuvauvan kestovaipat meille asevelihintaan.

Kierrätys kunniaan myös vaatehankinnoissa. Olen tehnyt periaatepäätöksen, että pyrin ostamaan tästä lähin omat ja pullan vaatteet kirpputoreilta lukuun ottamatta alusvaatteita, kenkiä ja sen semmoisia henk.koht. judensseja. Periaatteeseen kuuluu sellainen pykälä, että ensin etsitään käytettyä ja jos ei tosiaankaan mistään löydy, sitten on lupa ostaa uutta, jos kerran sen kyseisen vaatekappaleen ihan välttämättä tarvitsee. Toinen vaihtoehto on ekologisia vaatteita tuottavat merkit, kuten Globehope yms. Tämä periaatepäätös on kypsynyt mielessäni jo pitkään ja tiedän sen tuottavan minulle vaikeuksia. Joskus on vain kiva päästä shoppailemaan, ja osaan jo nyt aavistaa, että ehkä joskus tästä periaatteesta myös poikkean. Olen kuitenkin erittäin tyytyväinen, jos saan toteutettua tätä ajatusta pääsääntöisesti. Se jo pienentää ekologista jalanjälkeäni selvästi - ja pullan myös!

Se on hassua, miten tällaiset suurensuuret asiat jäävät taka-alalle välittömästi, kun katsahdan peiliin. Raskaus on tuonut mukanaan onnen lisäksi turvotusta ja muutaman ylimääräisen kilon. Tammikuussa, kun lopetin mirtan, minulta tippui useampi kilo nestettä ja aineenvaihduntani joutui melkoiseen pyöritykseen. Miehen tavatessani olin ehtinyt hoikentua melko tavalla ja takoitukseni oli saada muutkin ylimääräiset kilot kesään mennessä pois. Raskaus kuitenkin muutti suunnitelmia. Alun järjetön raskauspahoinvointi pakotti syömään mitä milloinkin kykeni, joten yhden viikon muistan temponeeni lähinnä pizzaa. Sehän näkyy ja kyllä vituttaa. Lisäksi minulla on taipumusta kerryyttää nestettä, joten avot. Tässä sitä ollaan.

Olen melko lihavuuskammoinen ihminen syömishäiriötaustalla varustettuna, joten masislääkkeestä jääneet ylimääräiset kilot lisättynä raskauskiloihin tuntuvat nyt todella ahdistavilta. Toisaalta pyöristyvä alavatsa herättää hellyytystä ja iloakin. Toivon, että nyt keskiraskauteen siirryttäessä tuo ylimääräinen turvotus laskisi ja pahoinvointi poistuisi kokonaan. Silloin olisi helpompaa syödä terveellisesti, kun ei koko ajan tarvitsisi miettiä mikä milloinkin maistuu ja mikä ei. Se edistys nyt on jo tapahtunut, että aamupalan pystyn syömään järkevästi, mutta illat ovat hankalampia. Esimerkiksi eilen oli pakko saada intialaista ja jääkaapissa oleva Funkan valmistama pastamättö oli oksennuspannassa. Pastakastike olisi ollut sata kertaa terveellisempi vaihtoehto, mutta ei sitä silloin voi edes harkita syövänsä, jos yrjö kutittaa kurkkua pelkästä ajatuksesta. Ja ei, siinä kastikkeessa ei ollut mitään vikaa. Rohkeasti edellisessä postauksessa esiteltyä respaa siis vain kokeilemaan.

Toivon, että raskaus muuttaisi suhtautumistani omaan kehooni terveemmäksi. Olen kyllästynyt läskiläski-hokemaan pääni sisällä. Tuo hokema on raikunut siellä koosta ja painosta riippumatta jo varmaan kaksikymmentä vuotta. Jatkuvan itseinhon kanssa eläminen on järjetöntä ja järjettömän energiaa vievää. Olen miettinyt myös sitä, millaisen kuvan annan omasta suhtautumisestani itseeni tulevalle lapsellemme. En todellakaan halua siirtää laihuusihannointia häneen näyttämällä paskaa esimerkkiä. Jos olen ehkä aiemmin vältellyt tämän asian käsittelemistä itseni kanssa, viimeistään nyt on sen aika. Toivon, että raskaus pehmentäisi minua ja antaisi minulle valmiudet tarkastella asiaa ja muuttua. Haluaisin niin kovasti olla terve, ihannepainoinen ja tyytyväinen itseeni. Ylimääräisten kilojen (puhun nyt muista kuin raskauskiloista) pakkosietäminen raskauden ajan voi tehdä minulle hyvää - raskaana ollessahan painoa ei saisi varsinaisesti tiputtaa. On siis opittava näkemään itsessä muutakin.

Ällötyksestä ja turpeasta olosta puheen ollen, nyt on pakko mennä hetkeksi köllilleen sänkyyn, että jaksaa taas iltapäivällä nähdä ystäviä. Melkein joka kerta syömisen jälkeen (nautin juuri aamupalan noin tunti sitten) tulee oksetus, johon ei auta kuin lepo. Jos ei lepää, olo vain yltyy. Raskaus pakottaa kuuntelemaan itseään, ehkä myös maailmaa.